Hieronta kallio homoseksuaaliseen biggest dildo ever

Ne edustivat hallintaa Ympäristö sen sijaan on esiintynyt mysteerisenä ja jopa uhkaavana. Luontoon mentiin paitsi hakemaan saalista, siellä myös jouduttiin saaliiksi. Taudit olivat mysteeri ja ne nähtiin Jumalallisena kostona. Tätä kautta luonto edusti hallitsemattomuutta, jotain joka antoi jos salli. Tätä sallimista sitten pyydettiin. Oli oikein erityisiä neuvojia: He esittivät rituaaleja ja käskivät toimia tietyillä tavoilla.

Tätä nykyä tilanne on muuttunut melko paljon. Ensinnäkin emme enää kohtaa useinkaan "vanhantyyppistä" luontoa elannonhaussamme. Jopa maanviljely -olipa kuinka luomua tahansa - eroaa paljon "siitä vanhasta systeemistä".

Tätä kautta emme enää elä "luonnon armoilla". Pikemminkin on käynyt niin että ihminen elää koneidensa kautta. Ja nyt luonto on suuresti meidän armoillamme. Luontoon - jota edustaa usein talousmetsä, eikä "aito luonnonmetsä" kuten jotkut minua enemmän "Luonnot" ovat esittäneet - sen sijaan mennään yleensä juuri rentoutumaan ja rauhoittumaan. Luonnon paikka ei ole kuin harvalle enää työtä edustava voima. Myös suhde teknologiaan on muuttunut. Tavallinen tietokoneenkäyttäjä ei ymmärrä tietokoneen toimintaperiaatetta kovinkaan hyvin.

Hän elää sen kautta ja työssä ja vapaa -ajalla käytetään tätä konetta, joka edustaa samanaikaisesti työtä ja huvitusta. Kaiken aikaa mukana on riski siitä että kaatuminen vie ja vaikka poistaa koko päivän työn. Ja näiden häiriöiden kohdalla. Tätä kautta teknologia esiintyy arvaamattomana.

Nykyisin druidien tilan on ottanut Webneuvonta ja Pyhät Kirjat on korvannut Petteri Järvisen sinänsä ansiokas tuotanto. Ja se minkä ohjekirja sanoo, se toistetaan. Vaikka ei ymmärretä itse, niin luotetaan siihen että asiantuntija osaa ja ymmärtää.

Ja jos Petteri Järvinen neuvoisi että kannattaa uhrata viisi vuohta, niin moni varmasti tekisi. Se ei ole sen kummallisempi teko kuin se, että tietokoneen sammuttaa ja käynnistää uudestaan. Sillä eihän autoakaan korjata siten että autosta laitetaan virta pois ja takaisin päälle. Sillä jokainen tietää että auto kuten muukin teknologia korjataan potkimalla sitä ja kiroilemalla sille!

Mutta tietokone sammutetaan ja käynnistetään uudestaan. Ja sitten kaikki toimii taas. Paitsi silloin kun ei. Kiroukset ovat varmaan entisenlaisia epäonnisen kalastusreissulta palaajan juttuja. Kun animismi on sitä että kaikella koetaan olevan sielu, voidaan sanoa että nykyihminen seuraa tätä aika tarkasti, kuten on ennenkin seurannut.

Mietin tätä vain sen vuoksi että minulla oli isoja tietotekniikkaongelmia jälleen tänään. Miten "lagisen rauhan paska" sanotaan klingonin kielellä? Siitä tulee uusi tietokoneen kovalevyni nimi. Monissa itsepuolustuslajeissa katsetta pidetään tärkeänä. Esimerkiksi osa voi kehottaa katsomaan otsaa, toisessa kurkkua ja kolmannessa koko ruumista ja neljännessä sanotaan että silmät näyttävät aikomukset.

Nämä kaikki ovat tavallaan oikeassa. Tässä kohden ihmisen normaalit reaktiot ovat nimittäin vain puoliksi fiksuja. Ne nimittäin keskittyvät liikkuvaan tilaan. Siksi on erittäin helppoa jäädä tuojottamaan esimerkiksi toisen miekkaa tai jalkaa. Tässä ei tietenkään ole haittaa, jos se olisi vain se jalka. Suurempi ongelma on nimittäin siinä että yleensä toisella on myös kolme muuta raajaa.

Joissain niissä voi olla jopa häiritseviä kapineita. Toki niihin pitää keskittyä vain sitä rataa, mitä ne tulevat vastaan. Mutta ongelma onkin ylipäätään niiden huomaamisessa: Ihmisen näkökyky on nimittäin vahvasti sellainen että se on tarkka keskialueella ja reunoiltaan se on epäselvä. Lisäksi itsepuolustuksessa tärkeä etäisyyden arviointi tehdään syvyysnäön kautta, ja se on vain sillä alueella, jonne nähdään molemmilla silmillä.

Toisin sanoen katseen keskialueella. Ja kun ihminen keskittää huomion esimerkiksi toisen liikkuvaan käteen, katse ajautuu jopa yllättävän paljon oikealle tai vasemmalle. Sillä kun etäisyydet ovat lyhyitä, jo pieni ero paikassa on näkökentässä monta astetta.

Ja kun katse on toisaalla, on selvää että toinen puoli on pimennossa. Tämän vuoksi kun katse pidetään keskellä kyky reagoida kaikkiin hyökkäyksiin tehostuu. Tietenkin jos toinen ei osaa tai tiedä tätä katseen vaikutusta, siitä saa itselle edun jota voi käyttää hyväkseen. Toki kun koko ihminen on aktiivisen näkökentän alueella, eikä vain hänen nyrkkinsä, kaikki tulevat hyökkäykset näkyvät.

Avain on kuitenkin myös ennakoimisessa: Siinä että monet paikat pysyvät tarkkailun alla. Varpaiden liike paljastaa helposti aikomuksen potkusta tai muusta liikkumisesta, voimakas siirto jommalle kummalle puolelle kädellä kertoo että sillä ollaan lyömässä. Melkein aina lyödään takakädellä.

Ja katseen suunta kertoo usein joko sen mistä hyökkäys on tulossa - tai kuten omalla kohdallani, minne se päättyy jonne on esitilasta vain rajallinen määrä reittejä. Kun ihminen on keskiössä nämä eri elementit ovat näkyvissä samanaikaisesti.

Tietenkin toisen näkökykyä ja automaattisia reaktioita voidaan käyttää eduksi. Siksi esimerkiksi saksalaisessa miekkailussa hyökkäys kohti päätä on yleinen neuvo. Syynä on se, että vaikka itse isku torjutaankin, kuin itsestään tulee räpäytysefekti - itse asiassa sitä vastaan taistelu on lähes mahdotonta. Näin toinen saadaan reagoimaan odotetulla tavalla ja itseään vastaan.

Nämä siis toimivat vaikka toinen torjuisi hyökkäyksen, se on vain tapa saada hyvä aloitus ja asema, joka sitten tulee tietysti kuitata nopeasti. Näissä asioissa nostamattomat lainat eivät kasva korkoa, päin vastoin. Inflaatio on niissä sen verran nopea että se syö ne lähes heti. Lähettänyt Tuomo "Squirrel" Hämäläinen klo 4. Pienissä ihmisryhmissä ei välttämättä ole erillistä johtajaa. Mutta suuremmissa kokoonpanoissa esiintyy yleensä jokin johtava taho.

Hänelle keskitetään sekä päätäntävaltaa, rahaa että voimankäyttömahdollisuuksia. Tällä saadaan esimerkiksi ylellisyystavaroita ja muita etuja. Toisten ohjaaminen nähdään tätä kautta kaikenlaisia etuja antavana. Tähän valtaan liittyy usein myös "kriittinen tieto", joka voi tarkoittaa ihan kirjaimellista tietoa että sellaista tietoa kuten "ovatko tämän meidän heimon jumalat suosiollisia", jonka heimo kokee tärkeänä.

Tästä arvoista on hyvänä esimerkkinä urhea sir Lancelot. Hän "puolusti systeemiä", oli - tai siis ainakin hänen imagonsa mukaan oli - jopa valmis antamaan henkensä sen puolesta. Naisasiat ovat sitten oma lukunsa Nimittäin tälläisen vallan antaminen ei välttämättä anna kovin suuria hyötyjä. Vastakkaista näkökantaa edustaa Robin Hood. Hänestä -tai ainakin se imago joka hänestä tarinoissa on - oli oikein "ryöstää rikkailta ja antaa köyhille".

Tietenkin nämä ovat tarinoita, mutta jos niiden paikalle siirtää vaikkapa meidän yhteiskuntamme poliisit ja afrikassa jotain sotilasdiktatuuria henkensä kaupalla vastustavat anarkistit, aletaan ymmärtää että molempia arvostetaan. Vaikka toinen on "systeemin puolesta" ja toinen "systeemiä vastaan". Parhaimmillaan "systeemi" nimittäin tarjoaa sellaista mitä muuten ei voitaisi saavuttaa. Yhteiskunta voi tarjota sekä materiaalisia että immateriaalisia etuja: Ihminen saa sellaista mitä hän ei osaa itse tehdä.

Ja toisaalta esimerkiksi Suomessa peruskoulutus ei ole "ilmainen taivaan lahja". Ja tätä kautta ihmiset saavat sellaisia taitoja joita he eivät muuten osaisi. Ja tällä he voivat tehdä lisää sellaista mitä muut eivät osaa - ja joita ei ilman koulutusta osaisi itsekään. Keskittäminen hallinnossa nimittäin auttaa kontrolloimaan myös "hyvän jakamista" niin että mahdollisimman moni pääsee siitä osalliseksi. Tuloerojen määräänhän voidaan vaikuttaa, vaikka progressiivisella tai tasaprosenttisella verotuksella.

Tai sillä että aatelistolle annetaan verovapaus, kuten aikaisemmin tehtiin. Keskittämällä saadaan tarvittaessa myös kunnolla keskitetyt rahamassat liikkeelle. Ja päätöksenteon jakaminen kaikille toisaalta rassaa systeemiä. Demokratia on äänestystapana usein kallis verrattuna pelkkään eliittijohtajan käskyjen toteuttamiseen.

Pahimmillaan systeemi taas on vain tapa kerätä omaisuutta harvalle eliitille. Silloin kyseessä on kirjaimellinen sorto, jossa "otetaan liian paljon ja annetaan liian vähän, ja otetaan itselle kunnon siivu". Tätä kautta toimivaa valtiota voitaisiin kutsua vaikka kleptokratiaksi.

Huonoilla systeemeillä on kuitenkin ongelma. Niiden alaiset eivät ole tyytyväisiä. He hakevat helposti jopa vallankaappausta. Karkeasti sanoen käy kuten "Robin Hood - varkaiden ruhtinaassa" , jossa väki estää systeeminvastustajien hirttäjäiset, koska eivät pidä sheriffistä.

Tietenkin kyseessä on vain elokuva, mutta todellisuus ei ole tätä kummallisempi. Moni vallankumous on tapahtunut siksi että eliitti on nähty riistäjänä. Toki kaikki vallankumoukset eivät ole tapahtuneet. Esimerkiksi Suomessa "Taistolaisten" kannattajien piirissä esiintyi ajatus siitä, miten valtio saadaan haltuun kun tehdään yleislakko, ja sitten valta annetaan lakkovahdeille.

Tiedän konkreettisesti tälläisiä vaikka "korpikommunisteiksi" sanottavia ihmisiä jotka yhä odottavat ja pitävät tätä vaihtoehtona. Ilmeisesti tarve ja kokemus riistosta ei saanut riittävän suurta valtaa. Ehkä syynä on se, että kansamme ei ole niin "katajaista" kuin sanoo. Kun kuuntelee valitusta siitä miten terveyskeskuksessa joutuu odottamaan yli kaksi tuntia, voi muistaa muita paikkoja joissa sitä ei välttämättä edes saa.

En siis viittaa niinkään siihen että kansa olisi liian laiskaa ja "valittaa ääneen helpommin kuin toimii" vaan siihen että rahasta nyt saadaan ihan kivasti hyötyä itsellekin. Seuraavassa on hyvä huomata, että en jaa Rousseaun näkemystä siitä että valtiot olisivat olemassa erityisen yhteiskuntasopimuksen kautta ja että ennen tätä ihmiset olivat hyviä.

En usko että kukaan on miettinyt niin jalosti että on miettinyt jotain yleishyvää utiliteettia. Vaikka joku Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus on byrokratiaa ja sisällöltään jalo, se on lopputulos. Se on seuraus, ei syy. Toimiva ihmisryhmä voi elää ja olla ilmankin tälläistä tiettyä yhteiskuntasopimuksen hetkeä. Olen pikemmin sitä mieltä että yhteiskuntia halutaan koska siitä saadaan itselle ja omalle perheelle, läheisille ja lapsille jotain etua.

Tästä seuraa se, että valtiossa olo voidaan nähdä joskus ikään kuin "yhteiskuntasopimuksen rikkomisena" tai sen lopettamisena. Aristoteles ajatteli että ihmiset elivät luontaisesti valtiossa.

En mene aivan näin pitkälle, vaan olen pikemmin sitä mieltä että ihmiset elävät luontaisesti ryhmissä, yhdessä muiden kanssa. Ja jos se on näppärää eikä liian mutkikasta, niin mikäs ettei valtiossakin? On hyvä muistaa että valtiossa systeemi perustuu aina keskittämiseen.

Rahaa nyhdetään ja kasataan jonnekin ja sillä tehdään jotain. Tätä kautta pysyvä valtio - siis sellainen joka pysyy pystyssä voi käyttää jotain seuraavia temppuja. Sodankäynnin materiaalin ja niihin liittyvien taitojen hallinta. Tässä olennaista on kerätä aseistus köyhiltä ja aseistaa eliitti. Tässä kohden on hyvä muistaa että voidaan aseistaa erillinen soturiluokka, mutta tämän jäsenillä on tapana päätyä eliittiin.

Esimerkiksi samurait hallitsivat käytännössä japanissa. Samoin euroopassa aselajin harjoittajista tuli eliittiä. Toki miekka ja panssari ja pitkäaikainen harjoittelu kamppailulajeissa ja sotastrategiassa auttaa kovasti, jos vastassa on tyyppejä joilla on kiviä, keppejä ja vihainen mieli.

Mutta jos kivet ja kepit pistetään panssarivaunua vastaan, siitä ei tule mitään. Tämä tajuttiin Punaisten Khmerien piirissä. Riiston yksi tärkeä elementti oli että paikalliset taistelulajien osaajat pyrittiin tappamaan pois ja harjoittelu kiellettiin. Jaetaan osa kaikilta napatuista rahoista takaisin. Ideana on siis se, että yhteisestä kassasta otetaan ja palautetaan siihen joko hieman tai paljon vähemmän. Tällöin ihmiset saavat rahalle vastinetta.

Materiaalisena oikeutena voisi olla vaikka työttömyyskorvaus. Immateriaalisena oikeutena voi olla vaikka demokratia. Jos sinulla on pieni mahdollisuus vaikuttaa asioihin, se on hyöty. Voimankäyttö suunnataan ylläpitämään järjestystä kokonaislaatuisesti. Tämä voi tarkoittaa armeija ja poliisivoimia, jotka puolustavat paitsi johtajia, myös kansalaisia kohtaan tulevaa väkivaltaa ja jotka jo olemassaolollaan toimivat ennaltaehkäisevänä pelotteena. Toki täsä sääntöä seuraa myös Pohjois Korea, jota en kutsu "Korean demokraattiseksi kansantasavallaksi" koska sen nimen ymmärtäminen vaatii liian kovaa sanojen "demokratia" ja "kansa" ja "tasavalta" uudelleenmäärittämistä että en vain jaksa tehdä sitä.

Siellähän on kuri tiukkaa: Elektroniikaa ei saa viedä maahan, ja Kim II sung -in patsaista pitää ottaa kokokuva. Tästä oli hauska juttu tuoreessa City -lehdessä. Reportteri keplotteli kuvia jossa on otettu kapinamielessä kuvia patsaan perseestä. Lehteen asti painettiin kuva, jossa pieni osa kädestä puuttui, joten kuva oli laiton.

Onhan systeemi rauhallista ja purukumipapereita ei näy maan kaduilla, kun kaikki ovat velvoitettuja joka päivä siivoamaan niitä yhteisvoimin. On hyvä kuitenkin muistaa että poliisi estää väkivaltaa.

Nimittäin pienten heimojen kohdalla väkivalta ei toki ole "jokapäiväistä", koska jos joka päivä tapettaisiin joku, ei ensi kuussa olisi ketään elossa. Mutta niissä on erittäin tyypillistä että joku läheinen on kuollut väkivaltaisesti. Prosentuaalisesti murhia tapahtuu näissä enemmän. Rakennetaan ideologia, joka oikeuttaa vallan. Näin ihmiset liimataan yhteen jonkun aatteen kautta. Tämäkin on tietysti täynnä hyviä ja huonoja ilmiöitä. Moni pitää tätä erityisen keskeisenä ja on esittänyt että kristinuskon poistuminen yhteiskunnasta tuhoaisi "valtiota ylläpitävän selkärangan".

Uskon että näin tapahtuu vain jos näitä muita käytetään liian vähän. En usko että suomessa on ilman kristinuskoa niin huonot olot että syntyy vallankumousta tai anarkiaa. Käytännössä yhteiskunnan säilyminen voi syntyä yhdellä tai näiden riittävällä yhdistelemisellä. Yhteiskunta pysyy pystyssä vaikka yhden voimalla.

Moni asia riippuu tietysti myös hallittavan ryhmän koosta. Pienissä heimoissa ei yleensä tueta riskin alla tehtäviä hyökkäyksiä. Siellä on jäseniä niin vähän, että yhden kuolema on heimolle iso menetys.

Aggressiolla voitaisiin jopa ajaa koko ryhmä tuhoon nopeasti. Siksi pienten ryhmien ei yksinkertaisesti kannata rakentaa ideologiaa joka kannustaa itsemurhaan tai hyökkäykseen jossa oma kuolema olisi todennäköinen.

Siksi ne harjoittavat sissisotaa, jossa väijytään ja hyökätään ylivoiman turvin. Suuremmissa ryhmissä tilanne taas muuttuu: Niiden kohdalla sota tai valtio ei yhtä miestä kaipaa. Mitkä ovat itse asiassa oleellisesti sama asia. Jos valtio kaipaa yhtä, myös sota kaipaa ja päinvastoin.

Niiden piirissä hurja rohkeus lisää sen sotilaallisia vaihtoehtoja. Ja tämän vuoksi kristinuskon ja islamin piirissä esiintynyt uskonnollinen kiihko kasvatti niihin vetoavien valtioiden sotilasmahtia.

He ovat valmiita kuolemaan jotta saavat "tuhoa vääräuskoisille" ja jos he saavat ne alistettua, eli "yhteisen hyvän sanan ääreen", niin aina parempi. Tämä tavoittelu taas lisää muuta valtaa. Tämä tarkoittaa sitä että ideologian sisällössä on painotettava eri asioita erilaisissa kulttuureissa.

Esimerkin kohdalla sama toiminta olisi tyhmää joko pienissä tai sitten isoissa ryhmissä. Ja säilyneet ryhmät ikään kuin "osaavat tämän säännön", ja toimivat sen mukaisesti. Ehkä siksi että se on lajinmukaista, ehkä siksi että ihmiset ovat rationaalisia ja ehkä osittain myös siksi että ne jotka eivät ole noudattaneet tätä, ovat tuhoutuneet kun ne ovat joko tappaneet pikkuryhmänsä suisidaalisessa rynnäkössä tai jääneet passiivisesti aloilleen kun taas muualta ollaan rynnitty kimppuun kiihkolla.

Yleisesti ottaen keinot ovat siis tyytymättömyyden vähentäminen tai tyytymättömien toiminnan estäminen. Tältä kannalta ajatellen sir Lancelot ja Robin Hood ovat hyvinkin samanlaisia. Kummallakin on ainakin sellainen imago että he vähensivät tyytytmättömyyttä: Robin Hood varasti riistäjiltä ja sir Lancelot puolusti vaaroilta.

Se, että hyväksymme molemmat johtuu tästä. Systeemin vastustaminen tai sen puolustaminen sen sijaan olivat oikein tai väärin sen mukaan minkälaisessa maailmassa he elivät. Vaikka se olikin molemmissa tapauksissa olennaisilta osiltaan sama kulttuuriympäristö, puolustettavat tai vastustettavat vallankäyttäjät on niissä kuvattu hyvin eri tavoin. Elokuvissa ja "luonnossakin" näkee erilaisia tapoja pitää puukkoa, tikaria tai veistä.

Niitä pidetään sekä rystyasennossa että samalla tavalla kuin puukkoa pidetään kun vuollaan. Monesta tuntuu luonnottomalta pitää veistä rystypuolella.

Oikeastaan voidaan sanoa että jos puhutaan puhtaasti kamppailumuodosta, veitsellä on useita eri "oikeita tapoja". Niillä on vahvuuksia ja heikkouksia. Esitän näistä yleiset ja karkeat edut ja haitat. Näissä tikaria pidetään niin että terä tulee peukalon puolelta esiin nyrkistä.

Tietenkin tässä on erilaisia versioita, joissa etusormi on peukalon paikalla tai sitten peukalo on latan puolella. Ne ovat kuitenkin kuriositeetteja: Peukalon tarkoitus näissä asennoissa on hieman tukea asennon vakautta.

Tämän asennon etu on: Suurin etu on etäisyydessä. Tämä etu tulee kahta kautta: Ensinnäkin rystypuolella veitsen maksimietäisyys on melko lähellä nyrkkiä, sitä ei saa taivutettua osoittamaan eteenpäin kovin paljoa. Toinen syy on siinä että "perusasento" sallii käden suoristua suoremmaksi. Tästäkin saadaan hieman etäisyyttä. Näin voidaan ulottua kauemmas.

Toinen etu on tietysti siinä että se tuntuu automaattiselta ja mukavalta monista ihmisistä. Koska veitsen terä on hyvin näkyvissä se on helppo nähdä. Tietenkin minun tulee miettiä tässä kohden myös haittoja: Veitsi on kaukana ruumiista, joten käsi on helpommin vangittavissa.

Tätä tehostaa se että rannetta yleensä käännetään osoittamaan eteenpäin. Tästä tulee jännitteitä ja lukkotilanteen pääsääntö on "otetaan nivel X ja käännetään sitä kunnes se ei käänny enempää. Tämän jälkeen väännetään sitä lisää siihen suuntaan mihin se ei käänny, ja tyyppi menee mukana". Se sopii huonosti jos toinen on sivussa tai takana. Tämän vuoksi se on enemmän "kaksintaisteluasento" kuin muuhun sopiva.

Ja lisäksi tässä asennossa on inhottava piirre, että jos toinen ottaa ensimmäisellä kädellä ranteesta ja tekee toisella kädellä kyynärlukon, käsi kääntyy siten että sinua voidaan lyödä omalla veitsellä. Samoin jos ase torjutaan tai käsi saadaan kimpoamaan takaisin päin, on helposti seurauksena se, että oma veitsi tekee ikäviä. Toinen tapa on pitää veistä rystyasennossa. Silloin terä tulee esiin pikkusormen puolelta. Yleensä asentoa tuetaan siten että peukalo on perää vasten. Se antaa asennolle tukevuutta ja tätä kautta mahdollistaa voimakkaammat pistot.

Tällä asennolla on useita etuja. Asento sallii voimakkaammat pistot. Tässä on etuna sekä se, että peukalo asettuu tukemaan pistoa, ja myös sen vuoksi että heilautukseen saadaan helposti enemmän painoa ja voimaa taakse.

Kun heilautus toisessa on viilto, ja tässä siitä saadaan helposti pisto, veitsellä saa tehtyä vakavampaa vahinkoa. Tällä tavalla pidetty veitsi on ollut ninjaoperaatioissa tärkeä, koska se ei ole näkyvissä.

Tätä kautta sitä ei helposti huomata. Tässä asennossa normaali aseettoman taistelun torjunta voidaan soveltaa tehokkaasti. Se, mikä on normaali torjunta onkin nyt samanaikaisesti sitä että toinen tunkee kätensä tai jalkansa itse terää vasten. Veitsen terä on yleensä itsestä poispäin, joten vahinkoja itselle käy vähemmän. Asento sallii helposti taakse tai sivulle lyömisen. Sillä on vähemmän etäisyyttä.

Kun terä ei ole näkyvissä sen kontrolli ei ole yhtä tarkkaa. Se vaatii enemmän harjoittelua. Alhaalta ylös on paljon heikompi kuin ylhäältä alas. Viiltotilanteessa tilanne tietysti kääntyy nurin. Molemmat tuovat mukanaan epäsymmetriaa, jota voi käyttää hyväkseen.

Tosin veitsenkäyttäjä voi kompensoida tilannetta paljon jalkatyöllä. Tosin tämä liike yleensä tukee toimintaa, ja tuo siihen lisää voimaa. Tein tämän vain koska minulta kysyttiin. Melko usein asioita tuodaan esiin esimerkeillä. Ne tuovat asiat ymmärrettäväksi. Ehkä tutuinta tämä on etiikan puolella, jossa itse tekeminen, asenne, voi olla tehokkain tapa opettaa sitä miten toimia. Pelkkinä sääntöinä sama jää helposti ulkopuolelle. Mutta jos halutaan siirtää "toiminta paperille" ei tarvitse jäädä sormi suuhun: Voi tehdä analogioita , jolloin asia tulee ymmärrettäväksi siten että se rinnastetaan toiseen asiaan.

Tällöin niiden välillä ei välttämättä ole sen kummempaa yhteyttä, kuin tietty samankaltaisuus jota korostetaan. Toinen taas liittyy siihen miten logiikassa sama sääntö toimii samanlaisessa tilanteessa. Jos premisseillä A ja B pätevät seuraus C, ei ole väliä onko A kissa vai muu.

Jos premissit ovat yhtä totta, on lopputulos yhtä rationaalinen. Tällöin jos jonkun päättelyn virheellisyys tai vahvuus halutaan tuoda esiin, voidaan tuoda logiikka esiin helposti tajuttavassa yhteydessä ja liittää se sitten sellaiseen joka on vaikeampi. Kun hyväksyt ensimmäisen, logiikan mukaan pitäisi samoilla ehdoilla tietysti hyväksyä muutkin vastaavat. Esimerkeissä on muutama asia, jotka tekevät niistä hyviä: Tätä kautta monet esimerkit voivat pinnallisesti näyttää "itsestäänselvyyksien hokemiselta", kunnes huomaakin että ne viittaavat rakenteisiin jotka ovat mutkikkaampia ja tekevät niistä helpommin tajuttavia.

Ja joissa voi olla tiukkaakin erimielisyyttä. Vaikka logiikka on helppo tajuta jossain paikassa, se voi olla toisessa hyvin vaikeaa. Kun ne tuodaan esiin siten että ne nostattavat tunteita, ne on helpompi muistaa ja keskustelu jää mieleen. Samalla aiheet ovat yleensä sellaisia että ne koetaan tärkeiksi. Juttu ei vaikuta silloin "tekniseltä munapäämietinnältä". Kun ne sidotaan konkreettisiin asioihin ja ihmisten elämään, ne tuovat asiat lähelle ja vähentävät niiden etäisyyttä.

Silloin "logiikkaa ei opetella logiikan vuoksi" vaan muun vuoksi. Koulun tapauksessakin tavoitellaan sitä että asioita ei vain opeteltaisi jotta selvitään kokeissa vaan jotta niistä olisi hyötyä elämässä.

Siksi hyvä ja konkreettinen esimerkki on osoitus siitä miten tämä viitattu systeemi antaa hyötyä elämässä - Vaikka huijatuksi tulemisen estämisessä. Valitettavasti nämä ovat osin ristiriidassa. Jos asia herättää tunteita, siihen harvoin liittyy itsestäänselvyyksiä - paitsi siinä muodossa että asiassa on eri maailmankatsomuksien välisiä eroja ja ne ovat niiden sisällä sellaisia että niitä ei edes kuvitella voitavan kritisoida.

Joskus, mutta vain harvoin, nämä voivat kohdata. Poliisisarjoissa esitetään usein lauseita kuten "en usko yhteensattumiin". Tässä on ideana se, että sattuma ei selittäisi mitään ja että se sopisi jokaiseen tilanteeseen.

Tosiasiassahan poliisi, joka ei usko yhteensattumiin olisi verrattavissa vaikka palomestariin, joka ei uskoisi tulipaloihin. Poliisi kun joutuu miettimään onko kyseessä onnettomuus, murha vai mikä.

Tätä kautta jokainen kuolemaan johtanut auto -onnettomuus ei ole autonajajan tekemä murha. Sattuma selittää esimerkiksi lottovoiton. Tätä ei ole järkevää perustella millään lottoarpojien suuntaamisella.

Syynä on tietysti se, että sattumalla on ominaisuuksia, kuten "keskihajonta" ja "keskiarvo", joiden kautta monia satunnaisuuden muotoja voidaan käsitellä. Tosin meillä oli Bingossa sellainen asiakas joka oli varma että Veikkaus huijaa riveissä kun niissä on aina vain yksi voittaja, mutta hän ei ottanut huomioon sitä että rivejä on yleensä paljon ja vaikka ihmiset tietysti laittavat usein samoja rivejä - rivi on yhtä todennäköinen kuin vaikka rivi Mutta sitä pelataan enemmän.

Näitä on kuitenkin vähän suhteessa " kaikkiin mahdollisiin lottoriveihin " - ja vaikka moni pelaa tälläisiä sarjoja, se ei tarkoita että suurin osa pelaajista pelaisi tälläisiä "muiden kanssa samanlaisia rivejä". Tätä kautta on epätodennäköistä että tulisi rivi jossa tälläinen megasuosittu rivi on.

Ja että vaikka katsotaan vain voitettuja pelejä, näissäkin muiden kanssa jakaminen on harvinaista. Toki tässä selviää se että lotossa pelaaminen vaatii hieman taitoa: Taitoa valita sellainen rivi mitä kukaan muu ei ole valinnut, koska voittotodennäköisyys on sama, mutta kun voittoa ei jaeta useammalle, sillä voittaa enemmän rahaa. Ironista kyllä tässä kohden kaikki taikauskon, numerologian ja toistuvien sääntöjen välttäminen kasvattaa hieman voiton odotusarvoa: Koska näitä sääntöjä käytetään kuitenkin jossain numerologimummojen kupongeissa.

Ne siis toimivat juuri päin vastoin kuin on haluttu. Toki se ei muuta Lottoa miksikään kannattavaksi peliksi, koska voittotodennäköisyys ja panoksen suuruus suhteessa voiton määrään on sellainen että keskimäärin voitat vähemmän kuin panostat.

Sattumaan liittyy muutamia tärkeitä asioita. Ne aikaansaavat usein sen, että "sattumat nollataan". Näiden kautta epätodennäköinen ja mahdoton sekoittuvat. Tosiasiassahan sattuma on tietyssä määrin mahdottoman vastakohta. Tosin maailmassa laskelmat eivät yleensä ole niin mahdollisia: Laskelmissa kun pitäisi ottaa huomioon asioita, joita ei voida arvioida. Itse asiassa joskus tapahtuu niin pieniä yhteensattumia, että niiden toistuminen olisi niin pientä että uudelleentapahtuminen olisi äärimmäisen epätodennäköistä.

Näistä yksi on teidän syntymisenne juuri samanlaisena. Vanhempanne tapasivat ja harjoittivat seksiä juuri tiettynä hetkenä, jotta juuri se munasolu ja juuri se siittiö kohtasivat. Se että juuri nämä kaksi kohtasivat ovat todella pieni.

Se, että vanhempienne jokin munasolu ja jokin siittiö kohtaavat ovat tietenkin jo paljon paljon todennäköisempi. Mutta siihen saattaa silti jäädä sattumaa. Omat vanhempani tapasivat junassa, tai näin olen saanut kuulla.

Itse pidän tietysti omaa olemassaoloani jotenkin " tiettynä " tapahtumana. Mutta jos en olisi täällä, en olisi asiaa miettimässä. Tätä kautta olemassaoloni on -kenties valitettava- yhteensattuma. Toisekseen sattuma sekoitetaan usein taitoon: Arviointi jälkikäteen on usein huonoa. Esimerkiksi lottovinkkejä pyydetään usein lottovoittajilta.

Kuitenkin on mahdollista että hänellä vain kävi mäihänteri, ja tätä ei voi toistaa. Ehkä vakavammin tämä näkyy opportunististen alojen kohdalla, jossa harva voittaa paljon. Toistuvuuskaan ei aina kerro kaikkea: Jos entisille voittajille annetaan enemmän mahdollisuuksia kuin muille, he voivat onnistua jatkossakin paremmin.

Tätä kautta on esimerkiksi henkilöitä joiden aina ajatellaan "putoavan jaloilleen". Heidän vaikeuksiinsa suhtaudutaan toisin kuin "synnynnäisten luuserien". Ero voi kuitenkin olla "puhtaasti mäihänterissä". Sattuman suuruus sekoitetaan monesti myös vaihtoehtojen määrään: Tämä nostaa esiin vertailun tärkeyden. Todennäköisyyksiä osumiselle ei voi kovin hyvin tavoitella pelkästään miettimällä rationaalisesti pesäpallon eri elementtejä, vaan helpoin tapa on sen sijaan vain laskea erilaisten pelaajien osumistodennäköisyyksiä ja tästä vertailusta nähdään jotain.

Tässä voidaan katsoa olevan "jakauman mukainen" tilanne, jossa sattuma ei kasaa "valtavaa määrää häviäjiä ja muutamaa isompaa pottia identtisen tasoisella toiminnalla.

Kolmas on tietenkin se, että jotkin asiat ovat piilossa. Kun esimerkiksi hukkuneissa vain pelastuneet kiitolliset rukoilleet näkyvät temppeleiden seinissä, ei nähdä sitä kuinka moni on rukoillut ilman pelastumista. Monissa asioissa tämä on tietysti paljon tehokkaammin piilossa. Tämä vääristää ja näyttää siltä että tilanne olisi jotenkin yhteensattuman sävyttämä, vaikka tosiasiassa kaikki pelaa niin että todennäköisyydet suorastaan sanovat että tilanne on "juuri se mitä on eniten odotettavissa".

Neljäs on selityksen vetäminen. Tässä yksinkertaisesti ajatellaan että jos jollain asialla X ilmiö Y tapahtuu todennäköisesti, Y tarkoittaisi että X saa tukea. Kuitenkin voidaan sanoa että meteorin putoaminen päähän tappaa todennäköisesti, mutta jonkun kuolema ei anna tukea meteoriitti -iskulle.

Todennäköisyyttä ei näissä asioissa voida "laskea käänteisesti". Tässä tapauksessa tuki ei ole kovin suurta, ja se vaikuttaa selityksenä erittäin huonolta. Toisaalta myös ilmiöiden todennäköisyydet voivat laskea vaikutusta: Karkeasti voisi sanoa että jos jokin asia on tosi varmasti olemassa, se on aina vahvempi kuin sellainen jonka olemassaolo on hyvin epävarmaa. Siksi, vaikka Zeusta ei ole osoitettu mahdottomaksi, ja Zeun viha aikaansaa salamaniskuja erittäin todennäköisesti, ja vaikka salamaniskut ovat yksilön kohdalla harvinaisia, ei salamaniskuun kuoleminen tarkoita Zeun vihaa kovinkaan uskottavasti.

Tosin jos Zeun uskoo todella todennäköiseksi vakaumuksen kautta, tilanne näyttää aivan erilaiselta. Silloin voi toki tuntua että salamanisku oli "henkilökohtainen kritiikki" ukkosen jumalalta, ja että se olisi järkevä ottaa huomioon jokapäiväisessä elämässä. Lähettänyt Tuomo "Squirrel" Hämäläinen klo Siinä missä uskonto eroaa teknologiasta siten että uskonnon muutoskohde on ihminen, kun teknologian tarkoitus muuttaa ympäristöä.

Ja mystiikan ja taikuuden ero on siinä että mystiikka on passiivista kun taas taikuus on aktiivista, ei magian suhde teknologiaan ei ole mikään kovin yksiselitteinen asia.

Tietenkin on hieman höpöä miettiä magian ominaisuuksia, kun se ei ole mikään kovin todistettu ilmiö. Eikä sen luonnekaan ole selvää vaikka olisikin. Käytän tässä käsittelyssä sen vuoksi populaarikulttuurin ilmiöitä, jotka kommentoivat ja reagoivat magiaan. Samasta syystä minkä vuoksi jumalakannanotoissa on tutustuttava islamilaiseen, kristinuskon tai hindujen tai Ei siksi että niillä olisi tietoa ja että ne käsittelisivät todellisuutta itsessään.

Vaan siksi että muut pidättäytyvät - kenties hyvästä syystä - kommentoimasta asian sisältöön. Ensimmäinen näkemys on siinä että teknologia tekee samoja asioita, kuin mitä taikuus tekee. Tässä kohdassa Arthur J. Clarken muistutus siitä että riittävän kehittynyttä teknologiaa ei voida erottaa taikuudesta on ehkä lainatuin fraasi. Kuitenkin tämä näkyy myös erikoistehostefirmojen mimissä: Ne ovat "nörttitiedettä" ja niihin liitetään "sormivelhous".

Tässä kohden voidaan miettiä sitä, onko magia riittävän hienolla teknologialla tehtyä vai onko aitoa magiaa joka eroaa teknologiasta siten että teknologia tehdään eri tavoin. Osassa toimitaan jopa "Babylon 5" televisiosarja mukaan. Siinähän oli ilmiö nimeltä teknomaagit. Heillä oli esimerkiksi hologrammeja ja muita teknisiä aparaatteja, joita he käyttivät. Se, oliko takana myös aitoa magiaa jätettiin auki. Joko teknologia ja magia olivat yhtä tai ne toimivat yhdessä.

Toinen kohta tavallaan täydentää edellistä kysymystä: Sen mukaan magia on olennaisesti erilaista kuin teknologia. Eli teknologia ei voi tehdä mitään mikä olisi luonnonlakien vastaista. Se tekee "luonnolle mahdottomia asioita". Tätä näkemystä edustaa esimerkiksi "Arcanum" peli jossa teknologia ja magia ovat vastavoimia. Tai "Final Fantasy" -sarjan monet pelit, joissa on erikseen teknikoita, mekaanikkoja ja maageja. Ja vaikka teknologianosaajakin oppii loitsuja, vain loitsujen käyttäminen kuluttaa magiapisteitä.

Näiden kahden välillä on silloin selvä ero. Todellisuus on tietysti tätä erikoisempi, koska keskiajalla yrtit, maamieskalenterit, astrologiset tähtikartat, alkemistien kullanetsintä ja niin edespäin ovat olleet sävyiltään maagisia. Osa niistä on latistunut "höpöhöpöksi", kun taas osa on toisilta osilta hylätty "vikatikkinä" ja toisilta osin on hyväksytty tieteelliseksi.

Nykyajan kemia on lähtöisin alkemiasta, mutta se ei ole sama kuin koko alkemia. Tätä kautta maagisesta ajattelusta on noussut myös teknologiaa. Toisin päin ei ole tapahtunut: Toki nykyteknologia tekee erikoisia asioita, jotka näyttäisivät ihmeiltä vaikka luolamiesten silmissä, mutta samalla niiden ymmärrys ja hallinta on vienyt niiltä taikuuden viehättävän karisman. Ehkä syynä on se, että koneet ovat ihmisen orjia koska ne ymmärretään.

Ihmisen taas on oltava varovainen magian kanssa koska se voi aina lyödä sormille. Tai ainakin näin kansantarinoissa ja saduissa monesti on tapana. Toisaalta tarinankerronnan kannalta teknologia, Jumalat ja taikuus ovat eräällä tavalla samanlainen voimanlähde. Ne tarjoavat tarinankertojalle runsaan valikoiman deus ex machinoita. Kreikkalaisissa tarinoissa jos juoni meni liian pahaan solmuu, Jumala saatiin korjaamaan tilanne helposti. Samoin teknologia ja magia toimivat monissa sarjoissa pelastusrenkaana.

Yksi tälläisen lähde on tietysti huippumekanistinen Batmanin varustevyö, toinen on Zeus ja kolmas on sankarin pahassa tilanteessa saama maaginen oivallus joka suorittaa jonkun supertehokkaan ilmiön. Tämä on siis hieman kuten "yhdenlaista macho bulsshittiä ". Siinä missä barbaari katkoo köysiä ylimahtavilla lihaksilla, voi ruipelo ja nörtikäs velho tai muu maagikko vaikka lennättää yliluonnollisia liekkejä.

Ja Zeus voi aina räimiä salamalla päähän. Ja vaikka teknologia tekee ihmeitä ja käytännössä on jyrännyt maagisten keinojen uskottavuudenkin tehokkuudessan, rationalistinen ajankuva kuitenkin nostaa maagisen ajattelun pintaan: Erik Davis on osoittanut melko vakuuttavasti "TechGnosiksessa" että ne kulttuurit jotka muutoin ovat erityisen rationaalisia ovat juuri niitä joiden kansan parissa magiaan viehtyminen on suurinta.

Tätä kautta eräs uskovaisen ihmisen esittämä kommentti, jossa hän ihmetteli sitä " miten joku voi tukea fantasiakirjallisuutta samalla kun vastustaa taikauskoja" oli tavallaan asian ääressä.

Tosin on muistettava että fantasiakirjallisuutta voi lukea ja sitä tukea ilman että väittää että ne "perustuvat tositapahtumiin" , kun taas taikausko itsessään väittää että ne ovat totta. E , deus ex machina , fantasia , macho bullshit , magia , mystiikka , taikausko , taikuus , tarinankerronta , teknologia , teologia.

Kristinuskon kolminaisuudessa "kolme on yksi". Hieman samaan tapaan puhutaan myös mediatutkimuksen piirissä. Siinä ideana on medioiden yhteensulautumiseen ja yhteenliittymiseen. Eri mediat nappaavat elementtejä, aiheita ja tekijänoikeuksien alaisia hahmoja toisiltaan ja sulauttavat niihin jopa uusia ideoita.

Sulautettavien elementtien viemistä mediasta toiseen kutsutaan nimellä remediation. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että esimerkiksi suosikkisarjan hahmot esiintyvät peleissä tai toisin päin. Esimerkiksi "Soulcalibur" -pelit ovat tunnettuja siitä että niissä viitataan toisten pelien hahmoihin: Kyseessä on siis eräänlainen spin-off toiseen mediaan.

Uudelleenmediaatio tavallaan luo hahmoille historian. Ne ovat "jo tuttuja". David Bolter ja Ricard Grusin ovat rakentaneet tälle pohjalle idean siitä että ne luovat historiaa. Eräällä tavalla voidaan kutsua provenienssin antamiseksi: Tutun hahmon kohdalla tavallaan "jo tiedämme" miten se on siinä.

Toki tätä samaa voidaan tehdä myös taustatarinoiden luomisella, tai nämä voidaan yhdistää. Voidaan sanoa että tuttu hahmo luo autenttisuutta ja tuttuutta peliin tai muuhun mediatuotteeseen. Näin siitä huolimatta, että Link seikkailee "Zelda" -universumissa, joka sisältää tavallisesti "kerää tavaroita puzzletunneleissa" -tyylisissä seikkailupeleissä, kun taas "Soulcalibur" on perinteinen "" -tappelupeli.

Tässä on tietysti taustalla taloudellisia intressejäkin: Jos sinulla on tekijänoikeus hahmoon ja rojaltit napsahtavat tilillesi aina kun sitä käytetään, sinua ei haittaa jos se sama hahmo on televisiossa, kengissä, konsolipeleissä, pizzerioiden ikkunoissa, kellotauluissa, kalentereissa, internetissä Ja minä listasin vain sitä missä muistan nähneeni nähnyt Mikki Hiirtä tämän kuukauden aikana..

Tietenkin media voi olla erilainenkin: Olen pelannut sitä lapuilla, internetissä, tietokonepelinä, ja olen pelaillut tätä rahasta, tulitikuista. Ja onpa strippipokeriakin tullut kokeiltua. Kaikkia näitä melko huonolla menestyksellä. En ole todellakaan mikään pokerihai.

Onkin hyvä huomata, että medioissa toimii eräänlainen ristiriitainen paine: Ensinnäkin asian täytyisi olla tuttu ja osittain uusi, jotta se olisi kiinnostava.

Kuitenkin yhtä tärkeää on myös samaistuvuus-erillisyys -akseli: Mediassa katsotaan jotain kanavaa pitkin johonkin sen näyttämään asiaan. Toisin sanoen katsomme mediaa sekä sen näyttämän todellisuuden vuoksi, että katsomme mediaa sen median itsensä vuoksi.

Näiden keskittyminen tietenkin vaihtelee. Tässä kohden on jännittävää huomata, että "irrottavia" elementtejä on paljon. Esimerkiksi monissa nettipeleissä tallentaminen vie paljon aikaa. Kuitenkin joissain nettipeleissä tälle viiveelle on annettu "tarinallinen selitys" - esimerkiksi tallennusviive rinnastetaan leirinrakentamiseen.

Ehkä syynä on se, että tämä viive on toki irrottava, mutta myös tahaton. Tätä ideaa onkin sitten vaikeampi sovittaa vaikkapa elokuvien tai pelejen alkuteksteihin. Ne ovat tahallisia ja suunniteltuja, mutta ne eivät tuo asioita "todellisemman tuntuisiksi".

Mutta voidaan ajatella että pelejen alkutekstit remedioivat TV ja elokuvamaailmaan. Kysymys tässä vaiheessa siirtyykin siihen, miksi elokuvissa on niitä?

Yksi vastaus voisi olla että tekijät haluavat mainetta. Mutta jos tarjolla olisi elokuvia joissa tekstiä ei olisi, ja katsojat eivät haluaisi niitä, niin näiden pitäisi menestyä tästä syystä hieman paremmin. Mistä voidaan vetää esimerkiksi kysymys: Siksi esimerkiksi maaseutuelinkeinojen neuvojana voi opettajani Jukka Korhosen mukaan törmätä tyyppeihin, jotka " kiertävät kaupungin ympäri ja keksivät tässä matkalla liikeidean, joka menestyy siellä ".

Nämäkin perustelut ovat hieman vaikeuksissa sen kanssa, että peleissä ollaan irrallisia. Esimerkiksi tallennuspaikkojen metsästys on tärkeää. Pelaaja, tai ainakin taidoiltaan huonompi pelaaja, kuten minä odottaa irrottavia elementtejä ja toivoo niitä.

Ja silti pitää siitä pelaamisesta. Selvästi jotain tarvetta irrallisuuteen on. Tietenkin tätä voidaan viitata silläkin että televisiossa, elokuvissa ja muissa on väkivaltaa ja tuskaa. Niiden irrallisuus itsestä on tärkeää, koska täysi samastuminen actionsankarin tai hänen kohteidensa tuskaan olisivat "aika erikoisen mielen vaativia".

Siksi "Kuolin" -lausuma joka peliä pelatessa tulee vastaan ei tarkoita sitä että henkilö olisi jotenkin kokenut tuhon. Samoin into, joka "Tekkenissä" tulee vaikka puolison päihittämisessä ei kerro halusta perheväkivaltaan. Tätä voisi verrata Umberto Econ pornografiasta kertomiinsa kokemuksiin.

Hän huomauttaa että pornoelokuvissa on tyypillisesti erityisen paljon ajamista paikasta A paikkaan B, hotelleihin kirjautumisia ja muita vastaavia. Syy on siinä että kenenkään psyyke ei kestäisi 2,5 tuntia suoraa toimintaa. Nämä erittävät elementit, joita yleensä rinnastetaan "tekosyiksi koska ne on tyhjiä ja ne antavat vain tekosyyn yhdyntään". Samaa sanotaan pelien taustakertomuksista ja muista vastaavista elementeistä.

Kuitenkin niillä on suuri merkitys. Voidaan sanoa jopa että niiden moittijat aliarvioivat kuluttajia ja pitävät heitä muodon ja pinnan tavoittelijoina vain siksi että he edustavat normia. Mutta entä jos "yleisesti hyväksytty" ei aina olekaan "tyhmää"?

Ainakin demokratian kannattajana toivoisin että näin ei olisi. Vaikka toki populismin tietyt vaarat myönnänkin. Olihan jo vanhassa "Batman" -telkkarisarjassa jakso jossa Batman pyrki pormestariksi vetämällä asiaa, kun taas Pingviinillä oli miellyttäminen, leipä ja sirkushuvit aseinaan. Esitti tietysti kovan haasteen ja pärjäsi hyvin. Mutta Batman ei hävinnyt. Ei vaaleissa eikä mediasta.

Jamie Whyte kritisoi "Crimes against logic" -kirjassa sitä että kolme ei ole yksi. Asiaa voidaan kiertää esittämällä että identiteetti on transitiivinen ominaisuus. Tämä on loogisesti mahdotonta. Mediatutkimus ei tähän törmää, koska "kaikki ovat yhtä", eikä tiettyjä yhteyksiä erotella. En jaksa viitata tähän tätä alakommenttia enempää.

Bolter , demokratia , Eco , elokuvat , Grusin , kolminaisuus , Korhonen , kristinusko , mediatutkimus , pornografia , provenienssi , remediation , remediointi , samastuminen , spin-off , talousteoria , teologia , tietokonepeli , Whyte. Meillä nykyisin käytössä olevia numeroita kutsutaan arabialaisiksi numeroiksi. Siinä käytetään numeroita Nolla otettiin käyttöön Aruabhatan vaikutuksesta.

Numerosymbolit 1—9 kehitettiin Intiassa luvulla eaa. Lukujärjestelmää kutsutaan arabialaisiksi, koska se välittyi eurooppalaisille arabiaksi kirjoittaneiden matemaatikkojen kautta. Arabian kielessä numeroita kutsutaan nimellä arqam hindiyyah joka viittaa siihen että ne olisivat peräisin intialaiset numerot.

Nimeämisen kohdalla numerot ovat siis hieman kuten kuppa. Yleisesti sitä alettiin kutsua ranskantaudiksi. Mutta ranskalaiset kutsuivat sitä italiantaudiksi. Kuppa oli siis aina peräisin "jostain muualta".

Sama näyttää pätevän arabialaisiin numeroihin. Joko ihmiset eivät pidä matematiikasta, tai kulttuurit ovat vaatimattomia ja siirtävät kunnian. Suomessakin käytetty mallisto on kehitetty pohjois-Afrikan maissa ja Andalusiassa nykyinen Espanja ja tunnetaan siten myös länsiarabialaisina numeroina. Muissa laskujärjestelmissä niiden muoto on erilainen.

Numerot ovat saman sisältöisiä, mutta niillä on eri näköinen merkki. Nykyisen muotoiset numerot ovat peräisin matemaatikko al-Khwarizmin tekstistä vuodelta Muoto ei ollut sattumaa, vaan numeroissa on alun perin ollut yhtä monta kulmaa, kuin mihin sen perusmuoto viittaa. Kun muistetaan että roomalaisissakin numeroissa I on 1 ja II kahta ja numero V on lyhennelmä koko käden sormista.

X taas syntyi kun kaksi V: Niissäkin oli takana konkretiaa. Sama konkretisoiminen näkyy myös babylonialaisissa numeroissa. Kulman kaatuminen ja kasautuminen noudattaa tiettyä kaavaa, joka sitoo ne "konkretiaan". Näin se, mitä lukua ne symbolisoivat konkretisoidaan jollakin tavalla. Näin ainakin niiden muistaminen voi helpottua. Prometheus, jonka nimi tulee kreikan sanasta Προμηθεύς, "ennen ajattelija".

Hän oli titaani, joka loi kreikkalaisessa mytologiassa ihmisen savesta ja antoi heille tulen. Koska Zeus ei halunnut antaa tätä teknologiaa ihmisille, Prometheus varasti sen fenkolin varteen sen kätkien. Zeus yritti rankaista Prometheusta lähettämällä Pandoran lippaineen hänen luokseen.

Lippaassa piti olla lahja, mutta siellä oli vitsauksia. Lankaan meni Prometheuksen veli, Epimetheus ~ "jälkiviisas". Kostoksi Zeus kytki Prometheuksen kallioon ja kotka söi hänen maksaansa. Hänet vapauttu tietysti Herakles.

Ja kuten televisio opettaa, soturiprinsessa "Xena" antoi tässä oman panoksensa. Valitettavasti mytologia ja historia on vain unohtanut tämän naissankarin, joten hänet jouduttiin nostamaan esiin halvalla fantasiakliseisellä juonenkehittelyllä. Tämä on varhainen esitys siitä miten teknologia ja taito, joka tuo ihmiselle kykyjä on nähty pahana asiana. Siinä ikään kuin tallataan Jumalan varpaille. Ja tämä teema on vahvasti mukana yhä tänäkin päivänä, esimerkiksi "Jurassic Park" -elokuvassa höppänää tiedemiestä rankaistaan Jumalan järjestyksen sotkemisesta.

Ehkä syynä on se, että uskonto on kuitenkin syntynyt fyysisemmissä, konkreettisemmissa ja väkivaltaisemmissakin oloissa. Siksi teologiasta olisikin tähän kohtaan lainattava eksistenssiteologiaa - jo otskikkokin tähän tietysti velvoittaa. Siinä ihmisen maallinen taivallus nähdään aina kontrastissa kuolemaa vasten. Kuolema tekee elämästä vakavan, tärkeän ja merkityksellisen asian.

Ihmisen pitäisi tarttua hetkeen ja elää tässä hetkessä, koska tulevaisuus on epävarmaa. Tämä on tietysti varsin karua ja pysyy kaukana siitä "feelgood" -teologiasta, joka ainakin minua lähinnä nukuttaa. Eksistenssiteologiassa Jumaluuskysymykset auttavat uskon hypyn tekemisessä ja tarjoavat enemmänkin esikuvan jota seurata. Ihminen on tässä teologiassa korostetun vapaa.

Se ei siksi muistuta kovin paljoa sitä teologiaa, jota esimerkiksi Nietzsche kovasti moitti. Hänen mukaansahan uskonto on orjamoraalia, joka esiintyy alamaisuuden, nöyristelyn ja normeihin alistumisen kautta itsensä epäautentisoinnin kautta.

Tätä kautta voidaan huomata, että esimerkiksi miekkailun harjoittajalla on kiistämättä riski muuttua orjaksi, nöyristeleväksi ja epäautenttiseksi hahmoksi. Mutta oikein kanavoituna tämä ei ole väistämätöntä. Miekkailun harjoittelusta saa parhaimmillaan hetkessä olemista.

Muistutus omasta epätäydellisyydestä voi kasvattaa "tervettä nöyryyttä", joka ei sorru nöyristelyyn vaan siihen että tietää omien kykyjensä rajat. Joka usein tarkoittaa myös sitä, että mukana ei ole vain se, "mitä ei osaa", vaan myös se "minkä osaa" - ja etenkin se, "minkä on oppinut". Asiaa voisi lähestyä hieman myös vaikka René Girardin kautta. Girard on miettinyt sitä, miten vaikka uskonto periaatteessa yrittää suojella meitä väkivallalta, kuitenkin väkivalta pyrkii hankkimaan itselle uskonnon tarjoaman suojan.

Hän lähestyy ongelmaa uhri -käsitteen kautta. Girardin mukaan uhraaja joka ei ymmärrä uhraamisen taustaa ja merkitystä yhteisölle kokee helposti vain että että rituaali on Jumalan sanelema ja uhri on tarpeellinen vain Jumalalle.

Tätä boostataan erilaisilla myyteillä. Girardin mukaan tämänlainen käsitys on virheellinen ; OIkein käsitettynä rituaalien ja myyttien kautta yksilö vain saa välineen tunnistaa paikkansa yhteisössä. Rituaali ei määritä tätä paikkaa, mutta kokija voi sen avulla löytää itse sellaisen. Tämän jälkeen ihminen kokee elämän mielekkäänä. Girardin mukaan väärinkäytettynä Myytti vain oikeuttaa jonkinlaisen rituaalisen väkivallan, pyhittää tämän. Uhrin taustalla on aina jonkinlaista väkivaltaa, koska uhri on perusidealtaan "aina jostain pois".

Näin esimerkiksi miekkailutaidon harjoitteluun käytetty aika on eräänlainen uhri. Jos opettaja luulee että uhri on vain häntä tai taitoa varten, unohtuu helposti se, miten harjoittelulla on jonkinlainen muukin merkitys.

Tämä korostuu etenkin silloin, kun kyseessä on jokin mekaaninen suorite, jonka merkitys yhteiskunnassa pärjäämisessä ovat aika pienet.

Esimerkiksi kyky kaksintaistella pitkällä miekalla on yhteiskuntakelpoisuuden kannalta nykyään varsin irrelevantti. Girard muistuttaa siitä, että on osittain myös opettajan vastuulla, että hänestä ei tule indoktrinoijaa.

Opettajahan voi levittää yhteisöllistä dogmia, tai toimia yksilöllisen tason vallankäyttäjänä. Tässä mielessä hyvä opettaja on kuin "hyvä paimen". Hyvä opettaja tarjoaa kasvualustan, eikä ihmisyyden muottia joka olisi täytettävä. Näin opettajan karisma voi kasvattaa muita karismaattisia ihmisiä, mutta näiden karisma voi olla luonteeltaan hyvin erilaista. Hän siirtyi pitkähköksi ajaksi Espanjan puolelle. Töiden jälkeen jatkoimme matkaa Helsingin asematunneliin.

Siellä oli uskonnosta kertova minulle jo ennästään tuttu mies. Työkaverilleni, joka on kovasti kiltti ja muiden loukkaamattomuuteen pyrkivä henkilö, tapaus oli kovin ahdistava, koska uskonnosta kertova mies oli kovasti yksille napille tehty. Vihjailut, joissa kerrottiin sen suuntaisia että evankelioinnissa ja vaikkapa feissaamisessa olisi tärkeää tajuta missä vaiheessa on syytä lopettaa, eivät menneet läpi.

Minusta se ei ollut hirmu ahdistavaa. Tästä opin sen, että me koemme erilaiset asiat ahdistavina. Toisaalta tässä nousi esiin myös uskovaisten kanssa kommunikaatiossa oleva isohko ongelma.

He eivät ainakaan uskontoasioissa, kovin helposti salli pelikentän vaihtamista. Tästä saa toisen valaisevan esimerkin, kun yritin eräille minulle ennästään tuntemattomille uskonnosta kertoville tädeille myydä sieluani. Yritin koko ajan siirtää keskustelua siihen miten he haluavat pelastaa sielun, jota pidän itse turhakkeena. Joten voin myydä omani. He kertoivat että Jeesuksella oli kovin tarjous, mutta selvisi että se koski sen sielun pitämistä.

Toki jos olen myymässä vaikkapa kissaa, minua kiinnostaa myös se miten kissaa pidetään. Mutta tosiasiassa Jeesus ei tehnyt minulle mielenkiintoista rahallista tarjousta. Uskontokeskustelu siirtyi sielun myymisen sijasta sen pelastukseen jopa siinä vaiheessa kun kerroin sielunmyymisen olevan, paitsi viittaus Faustiin jossa sielu myydään Saatanalle, myös kaupallisuuden kritiikkinä ; Nykyään kaikki on kaupan. He olivat toki siinä mielessä messissä, että he tajusivat että sielun myyminen huutokaupalla voisi tätä kautta olla muistutus siitä että ihmiset myyvät arvonsa, ja vaikka uskonelämänsä, siihen että käyvät töissä ja kuluttavat tavaraan ja viihdykkeisiin.

Sain toki hienon uuden testamentin kiitokseksi juttelutuokiosta, eikä kohtaaminen muutoinkaan ollut minulle vastenmielinen. Kuitenkin selväksi tuli se, että vaikka minulle tämän iltapäivän aikana ehdoteltiin muunmuassa "testiä siitä olenko hyvä ihminen" jossa ehtoina olivat uskovaisten maailmankuvasta kumpuavat lauselmat, en saanut ketään uskovaisia irrottautumaan omasta kontekstistaan puolen lauseen ajaksi. Minun he kuitekin odottivat koko ajan.

Se on kai vähän kuin julistamishomman ydin. Asialla on tietysti suurempikin puoli kuin korostaa surreaalista tempausten tekemistäni ja muistuttaa lukijoita siitä että olen henkisesti turskas. Keskustelu on tietysti kaunis asia. Kunnes huomaa, mitä tässä itse asiassa tapahtuu ; Myers huomautti kolme asiaa.

Ensinnäkin paikalla on oppineita katolisia, mutta ateistejen osaajia ei ole kutsuttu paikalle. Toiseksi keskustelu käydään kirkossa. Ja kolmanneksi siihen liittyy rukoilua, uskonnollisten laulujen laulamista ja muuta vastaavaa rituaalista toimintaa. Tämä tuo mieleen sen, miten eräät tahot ja toimijat ovat ulkomailla ja kotimaassakin pitäneet ateistien ja uskovaisten välisen keskustelun nimissä tilaisuuksia joissa uskovaiset esiintyvät luennoijina, joissa kriitikoille ei ole annettu kunnon vastausaikaa - jossa itse asiassa vastapuolelle ei anneta omaa positiivista esitelmää vaan annetaan lähinnä tilaa korjata joitain virheitä, jolloin on oikeasti esillä vain yksi ääni - ja jossa yleisö ja muukin skeema on uskonnollisten ehtojen ympäri rakennettu.

Minusta tämänlainen kommunikaatio ei ole dialogia, johon sanana kuuluu kaksisuuntaisuuden ajatus. Se ei ole edes kunnon debattia, koska toiselle puolelle on annettu valtaisa tilanne -etu auktoriteetissa, paikassa ja keskustelujen roolissa. Se on pelkkää yksisuuntaista julistamista, jota on koristeltu elementeiltä jotka näyttävät tarjoavan kahdelle äänelle tilaa. Mutta tosiasiassa kysymys on ensisijaisesti käännytystyöstä.

Usein ateisteja tai luonnontieteellisesti orientoituneita syytetään "selitysmonismista" explanatory monism. Tällöin korostetaan sitä, että pitäisi olla pluralisti , eli sallia erilaiset lähestymistavat. Kun esimerkiksi uskovainen moittii ateismia, se täytyy siksi tulkita siitä kentästä että uskovainen selittää oman maailmankuvansa kautta miksi hän ei luota ateismiin.

Se ei ole selitysmonismia. Kuitenkin jää auki mahdollisuus että jospa ateistin "empirismi tai ei mitään" -asenne olisikin tulkittavissa juuri samanlaiseksi toiminnaksi.

Uskontopuolta ei sen sijaan syytetä selitysmonismista, vaikka sekin puoli kritisoi ateismia kovaan ääneen. Tässä on jännittävä epätasapaino. Jos ateisti pitää dialogia, hän tuskin menee paikkaan jossa on uskontoa rienaavia symboleja.

Tai paikkaan joka on symbolisesti varattu ateistiselle hegemonialle, ateistien sananjulistukselle, tasolla jonka koko yhteiskunta sen leimallisesti ajattelee. He tuskin ottavat vain omia akateemikkojaan ja kutsuvat maallikkouskovaisia käännytettäviksi. Ja lopuksi pitäisi osallistua siihen miten rituaalisesti biletetään ateistisuuden hyvyyttä. Sellaista yksinkertaisesti pidettäisiin epäkunnioittavana, röyhkeänä ja monena muuna negatiivisen konnotaation sanana.

Näyttääkin että uskovaiset ovat niin kiinni omassa ajatusmaailmastaan, että he eivät kykene ajattelemaan että sen ulkopuolella voisi olla mitään.

Siksi se minkä he kokevat rakentavaksi dialogiksi on tälläistä epäkunnioittavaa yksillenapille tehtyä hötöä. Se, mikä on ateistilta epäkunnioittavaa jumalanpilkkaa, on uskovalta rationaalista kritiikkiä jonka hän tekee joko osoittaakseen ateismin vääräksi tai näyttääkseen että uskonto on koherentti ja järkevä systeemi joka on ottanut ateistien kysymykset huomioon.

Se, mikä on ateistilta oman maailmankuvan kautta kumpuavaa yksillenapille tehtyä ajattelunvapautta vastaaan sotimista on uskovaisten puolelta dialogia. Uskovaiset, jotka ovat valmiita katsomaan vierestä ovat vähissä. Sen sijaan julistusmentaliteetti tuntuu olevan yleistä.

Eniten ihmetyttää tietysti se, että molemmat puolet käyttäytyvät suunnilleen yhtä röyhkeästi, mutta yleinen suhtautumistapa on kuitenkin hyvin kahtiajakoinen. Kirjoittajan sielusta voi tehdä rahallisen tarjouksen, sillä se on virallisesti huutokaupattavana. Tämän kirpputorimaisen toiminnan syy on yksinkertaisesti se, että sielu on tupannut tämänastisen elämän ajan lojumaan kaapissa pölyttymässä, ollen siis kertakaikkisen turha kapistus. Toivon että pidät sielua hyvänä, mutta tämä ei kuulu sopimusehdon hintaan, koska luovun sielustani ei minua oikeastaan liiemmin kiinnosta sen kuulumiset älkää lähettäkö valokuvia siitä jouluisin.

Isoimman tarjouksen tehnyt saa virallisen paperin jonka mukaan sieluni on hänen omaisuuttaan heti - kunhan tililleni on rasahtanut sopimuksenmukaiset eurot.

Sen jälkeen vietän elämääni tietoisuuteni ja ruumiini ja maallisen omaisuuteni sekä vapaan tahtoni kanssa ilman että sieluni olisi lainkaan mukanani. Saat siis omaksesi tämänlaisen varsin abstraktin hyödykkeen, jota tunnutaan kuitenkin arvostettavan aika kovasti. Ja usein ratkaisujen halutaan olevan oikeita. Tämä liittyy helposti "tiettyyteen". Eli asioille halutaan yksi, paras ja oikea, ratkaisu.

Immanuel Kantin kategorinen imperatiivi voidaan nähdä hyvin tämänlaisen ajattelun kautta. Hänhän ehdottaa että toiminnan pitäisi olla sellaista, että siitä voisi tehdä yleisen lain. Tämä muistuttaa kultaista sääntöä. Pitää tehdä jollakin tietyllä tavalla, ja tämä tapa nähdään "universaalina", kaikkialla toimivana. Molemmissa periaatteissa on hyvin voimakas arkijärjenmukaisuuden sävy. Molemmissa voidaan nähdä ytimessä samastumiskyky ja intuitio.

Tämä muistuttaa sitä miltä päätöksentekoprosessi tuntuu usein päätöksentekohetkellä. Tämänlaista näkökantaa onkin puolustanut esimerkiksi Binmore, jonka mukaan yhteiskunnassa toimivat sääntöjen on oltava sellaisia että ihmiset seuraavat niitä vapaaehtoisesti, tai muuten niitä ei saada toimimaan.

Tietyllä tavalla käänteeksi tästä voidaan nähdä Rawlsin "A Theory of Justice" , siinä etiikkaa lähestytään oikeudenmukaisuuden kautta. Ja tässä apuvälineenä on talousteorian välineistöä. Ja onhan tietysti näkymätön käsikin ajatus jossa kaupankäynti ja yleinen hyvinvointi liitetään yhteen. Sekä Rawls että Adams johtivat ajattelua siihen suuntaan, että oikeudenmukaisuus toteutuu hyvin usein itsestään, ilman erityistä valvontaa tai ylläpitoa.

Rawls tosin korosti että hänen näkemyksensä itse asiassa oli eräänlaista Kantin kategorisen imperatiivin muotoilua ja kehittelyä. Dikotomian kautta kehittelyä on kuitenkin helpompi selittää ja käsittää ja vasta sen jälkeen lieventää kuilua..

On kuitenkin hyvä muistaa että ei jätä prosessia kesken ja jää siihen dikotomiseen vaiheeseen.. Liitos on ainakin aikanaan ollut mielenkiintoinen nykyään kenties jo hieman kliseistynyt "hyvinvoinnin ja onnellisuuden" yhteenliittäminen ja johtaa esimerkiksi utilitarismin tuomiseen kuvioihin: Utilitarismissa haetaan tilanteeseen parhaiten sopivaa ratkaisua.

Ja tämän hakemiseksi meillä on matemaattinen keino, peliteoria. Peliteorian kannalta erikoinen tilanne on kuitenkin se, että toimintatavoissa ei ole enää sellaista tilannetta jossa kaikilta vaaditaan samaa toimintatapaa. Yksinkertaisissakin tilanteiss vastaan tulee minimax -teoreema, jossa sekastrategian kerrotaan olevan paras. Tätä kautta oikea tapa ei olekaan tehdä yhtä ja tiettyä.

Vaan päinvastoin tehdä samantapaisissakin valintatilanteissa toisistaan poikkeavia toimia. Tämä on matemaattisesti selvää, mutta intuitiivisesti outoa. Ratkaisu on optimointia, ja se korostaa sitä että se ei ole aina "täydellinen ja erehtymätön tulos". Se on kuitenkin paras mahdollinen tapa kun tilanteet ovat tietynlaisia. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekeekin se, että aina silloin tällöin tuleekin vastaan tilanteita, joissa ongelmaan on löydettävissä useita Nashin tasapainotiloja. Tällöin ollaan vielä sekastrategiaakin vaikeammin käsitettävässä tilassa.

Asia voidaan korjata monella tavalla, ja eri korjaukset voivat johtaa keskenään erilaiseen tasapainotilaan. Ne molemmat ovat myös oikeita.

Tämä tavallaan korvaa "oikean toimintatavan" muutamalla toimintatavalla, joiden valinnassa on vaikuttamassa paitsi oma toiminta, myös toisen toiminta. Binmore onkin hakenut tähän ratkaisua varsin mielenkiintoisella tavalla. Hän kuvaa sitä, että moraaliset toimijat toimivat tietämättömyydessä. He yrittävät arvailla minkälainen tila sopisi kaikille toimijoille, olematta mietinnässä aivan varmoja mitä toiset oikeasti tulevat tekemään ja mitä he oikein haluavat.

He siis ottavat toiset ihmisetkin huomioon, mutta tässä oletuksena ei ole toisten ihmisten samankaltaisuus itsen kanssa. Siinä ei tavoitella toisten ihmisten tietynlaiseen toimintaan pakottamista.

Se ei ole samastumista, jossa toisten ihmisten tavoitteet nähdään omien halujen kanssa yhteensopiviksi. Siinä pyritään ottamaan toiset pelaajat huomioon ja hakemaan tässä tilassa jonkinlainen kompromissitila..

Sosiaalisuus on siis korostetusti pakotettu eroon itsekeskeisyydestä. Toki tässäkin verhon takana ei tosiasiassa analysoida vastapelaajaa itsenään, vaan tästä olevia mielikuvia. Näin tulkinnassa jää tilaa omille ennakkoluuloille. Niille näyttää aina jäävän tilaa, kun aiheena ovat ihmiset ja etiikka. Aamulehden juttu, jossa aiheena on pyhäkoululaisten toiminnasta leikkaaminen on tietysti saanut aikaan vitsailua.

Henkenähän on se, että kirkosta eroaminen on iskenyt kansankirkkoa kukkaroon. Ja siksi menoista on leikattu. Lapsille ei enää saada pyhäkoululehtiä.

Tämänlainen "ajatelkaa lapsia" -henki on tietysti tavallista. Ja tapana on muutoinkin ollut, että retoriseen kysymykseen annetaan retorinen vastaus. Olisi kuitenkin hyvä mainita sen verran, että vastaus kysymykseen "Kirkosta eronnut, tätäkö halusit? Kysymys on siitä että jotenkin muutoinkin tuntuu että valtionkirkon kanssa toimiessa nimenomaan lasten uhataan aina ensin olevan leikkausten alla.

Kirkosta lähteneen vihjataan vievän lapsilta pois. Kirkosta eroaminen on siis kuin veisi lapsilta Jeesuksen antaman tikkarin. Tämä on kaunis vihje siitä että kannattaisi palata kirkon ääreen, jottei "lastenriistäjä" -leima summonoisi valtavaa demonisoivaa sumua kirkosta eronneen ympärille.

Onhan moraalitonta viedä lapsilta. On toki ymmärrettävää, että vähentyneet rahat johtavat leikkauksiin. Kun rahaa on vähemmän se on jostain pois. Mutta kysymys on myös priorisoinnista. Kun näin näyttää olevan, on kirkon periaatteessa turha pestä käsiään asiasta. Voisiko ollakin niin, että kirkosta eronneiden eksodus on antanut syyn pelkkään leikkaamiseen. Ja kirkko taas on hoitanut asian niin että leikkaukset kohdistuvat erityisesti lapsiin.

Minä luulin että kirkko on erityisesti pienten puolella. Ja että Jeesus mainitsi siitä miten juuri lapset voivat tulla hänen tykönsä.

Tästä nousi esiin ikään kuin kimmokkeena yhteys erääseen melko yleiseen katsantotapaan. Siinä huomataan että ihmisen toiminta, esimerkiksi torjunta -aineiden käyttö, johtaa resistentteihin kantoihin ja isoihin ongelmiin. Tämän katsotaan olevan luonnon kosto siitä että sen toimintaa peukaloidaan. Tässä on kuitenkin takana evolutiivinen ajatus, joka liittyy olennaisesti kilpavarusteluun.

Siinä esimerkiksi sekä pedot että niiden saaliseläimet molemmat kehittyvät ajan mittaan nopeammiksi ja nopeammiksi. Tästä kehittymisestä ei kuitenkaan seuraa mitään ylivaltaisuutta, vaan itse asiassa evolutiivinen kilpajuoksu johtuu siihen että populaatiot pysyvät vakaina. Nopeampien gasellejen kanssa tarvitaan nopeampia gebardeja. Hitaampien gasellien kassa pärjäsivät vähän hitaammatkin gebardit..

Tilannetta on joskus Lewis Carrollin "Liisa Ihmemaan" tilanteeseen jossa Liisa juoksee verenhimoista kuningatarta pakoon. Liisa joutuu juoksemaan yhä nopeammin vain pysyäkseen paikoillaan. Kun ihminen on esimerkiksi lähtenyt myrkyttämään rottia jollain tietyillä antikoagulanteilla, ovat rottakannat muuttuneet sille resistenteiksi.

Tämän jälkeen rotat leviävät eivätkä välitä myrkytetäänkö niitä tällä koagulantilla vai vedellä. Resistentit rotat tulevat ja näyttää että "kemiallinen interventio" on johtanut rottakannan räjähdysmäiseen yleistymiseen. Siksi rotanmyrkkyjen tehoaineita itse asiassa vaihdetaankin säännöllisesti. Näin rottakannat saadaan pidettyä kurissa. Kun meillä on sairaus, parannamme sitä antibiooteilla. Sitten tule esimerkiksi sairaaloissa olevia sairaalabakteereita jotka kestävät antibiootteja.

Niitä syntyy ajan mittaan, mutta ihminen voi tietysti nopeuttaa prosessia ylikäyttämällä pientä määrää antibiootteja ja käyttämällä vajaita kuureja.

Näin evoluutio synnyttää tehostetusti resistenttejä kantoja. Oikein käytettynä kysymys on evoluutiosta ja väärinkäyttäen kyseessä on itse asiassa sama kuin bakteerien jalostaminen. Jalostuksen pointtihan on tavallaan juuri siinä että evoluutiota saadaan boostattua tuotantoeläimissä. On selvää että tässä on ihmisen toiminnan ja kehittyvien piirteiden välillä tietty suhde. Mutta se, mikä helposti jää huomaamatta, on se, että resistentin kannan syntymisen jälkeen ei synny superpetoa, vaan itse asiassa tilanne jatkuu siten kuin tätä resistenssin aiheuttajaa ei olisi laitettu.

Me pääsemme tavallaan kurkistamaan siihen, mitä olisi tapahtunut jo aikaiemmin jos antibiootteja tai muita vastaavia ei oltaisi käytetty aikanaan. Resistentit bakteerit näyttävät, miten voimatonta bakteerien kanssa painiminen oli ennen antibiootteja. Tämä näyttää että antibioottien käyttö on varsin tehokas ja perusteltu lääketieteellinen toimintatapa. Se ei siis suinkaan näytä että antibioottien käyttö olisi jotain josta luonto kostaa.

Asiaa voisi katsoa vaikkapa perunoiden kautta. Boil em', mash em', stick em' in a stew! Esimerkiksi pienen jääkauden aikana sen erinomaisuus paljastui ja sitä kautta pelastui valtavan monta ihmistä. Irlantilaiset alkoivat viljelemään paljon perunaa. Luomuperunanviljely ilman ruiskutuksia johti monokulttuurin vuoksi siihen, että kun perunarutto tuli maahan, se iski valtaosaan sadosta. Kun viljeltiin vain perunaa, se levisi perunapellosta toiseen kuin nuhakuume lastentarhassa lapsesta toiseen.

Irlannissa oli vuosina valtava perunaruttoepidemia, jonka seurauksena syntyi valtava nälänhätä. Noin miljoona ihmistä kuoli nälkään ja kaksi miljoonaa lähti Amerikkoihin. Amerikoissa perunoilla oli vitsaus nimeltä koloradonkuoriainen. Tämä oli vakava ongelma, joka aikaansai vaikeuksia - hieman kuten perunaruttokin. Tätä vastaan haluttiin tietysti taistella. Koloradonkuoriaisella on kuitenkin "mielenkiintoinen lisääntymispotentiaali", ja se onkin hyvin mukautuva otus.

Koloradonkuoriainen onkin kehittänyt resistenssin ainakin 44 eri torjunta -aineelle. Kuitenkin resistenssin syntyminen näyttää aina vain sen, missä oltaisiin jos näitä torjunta -aineita ei oltaisi aikaisemmin käytetty. Siksi sitä voisikin sanoa että ei itse asiassa ole mitään sellaista vakaata "sairaustilaa" tai "tuhohyönteistilaa" joka ei eläisi jollakin tavalla.

Evoluution vaikutuksesta koko luonto ei olekaan mikään "konservatiivi", vaan kokoaikaisessa muutoksessa. Tämän vuoksi maanviljelyssä, lääketieteessä ja tuholaistorjunnassa on kysymys siitä että on osattava juosta, ja tajuttava että yksittäisten ratkaisujen perusteltavuus perustuu lyhytaikaisuuteen. Kyseessä on kilpavarustelutilanne, ja tämän välttäminen on melko vaikeaa. Sillä oikeasti kun katsoo vaikkapa perunaa, ihmistä ja koloradonkuoriaista, kysymys on nollasummapelistä. Se mikä on plussaa koloradonkuoriaiselle on ihmiseltä pois -ja päinvastoin.

Koloradonkuoriaiset, rotat, ja taudinaiheuttajat tietysti juoksevat kilpavarustelussa mukana nekin. Ne kuitenkaan tuskin esittävät ajatusketjuja joissa heidän resistentinkehittämisensä johtaisi siihen että ihmiset keksivät uusia lääkkeitä ja päättelisivät tästä että resistenssien kehittely on typerää kun se johtaa vain ihmisten vastakostoon.

Resistenteistä kannoista tuntuu olevan kuva kuin luonto ikään kuin "antaisi sorretuille aseet kouraan". Tosiasiassa resistenssin synty on kuitenkin sama, kuin "luonnon ihmiselle tekemä aseistariisunta".

Jos antibiootti olisi miekka, ei antibioottiresistenssi ole keihäs vaan enemmänkin disarmtekniikka, jolla vihollinen ottaa miekan pois. Geenimanipuloinnillahan kasveihin usein liitetään taudinaiheuttajien kestoa tuottavia geenejä.

Luontoa ei oikeasti kiinnosta, onko tämä resistenssi evoluution kehittämää "luonnollista taudinsietoa" vai siirrettyä. Kun sitä esiintyy, sille kehittyy resistenssi.

Evoluutioteorian kannalta este on este ja sen torjuminen on aina jonkinlaisen adaptaation paikka. Lyhyen tähtäimen kannalta koloradonkuoriaisen tuhoaminen on hyödyllistä ja pitkän matkan juoksussa tarvitaan koko ajan uusia kikkoja ja tämä vaatii tutkimusta, uusien tekniikoiden ja yksityiskohtien käyttöä. Tätä kautta erilaiset teknologiat, kuten GM ovat vain yksi tapa yrittää juosta nopeammin kuin vastapuoli. Pitkässä tähtäimessä that's the whole point in using them.

Tosin asiassa on toinenkin puoli. Lyhyellä tähtäimellä kuolevat ihmiset ovat vittumainen asia nekin. BigPharmaa ja maatalousteknologioita vastustavat tahot eivät ole kohdanneet tautiepidemioita ja nälänhätiä omakohtaisesti, joten ne tuntuvat kaukaisilta, abstrakteilta ja vähemmän pelottavilta kuin "tuntematon uhka" joka heidän mielissään liittyy "eiluonnolliseen tekniikkaan".

Luonnon kannalta onkin kenties hyvä huomata, että luontoäiti on paikoitellen aikamoinen narttu. Sitä kuvaa paremmin kaaoottinen ja ennalta -arvaamaton herttakuningatar joka huutaa "pää poikki" , kuin se mielikuva rauhallisesta, pysyvästä ja pastoraalisesta luontoäidistä, joka koristaa esimerkiksi New Age -kuvastoja.

Kuva on blogaajan kreikkakorttipakasta, joissa on kaikenlaisia mielenkiintoisia viestejä. Pitää kuitenkin olla varovainen, sillä herttaisesta pinnasta huolimatta herttakuningattaren piilossa olevassa kädessä on luultavasti jokin teräase.

Tämä tarina alkaa siitä, kuinka mieleeni juolahti että montaa ihmistä ajatellaan terroristina. Se on jopa melkein kuin ammatti.

Joku pommeista, murhaamisesta ja muusta paljon tietävä myy palveluksiaan tietynlaisille toimijille ja ostaa tällä perheelleen leipää. Tällä ammatilla on omituinen alalaji, itsemurhaterroristi. Ajatus tuntui tietysti absurdilta, koska eihän kuollut tietysti tee rahalla mitään.

Kuitenkin jos rahat voi jättää perinnöksi, asia muuttuu järkeväksi. Onhan moni tehnyt itsemurhan, ottamalla henkivakuutuksen ja pelastamalla perheen velkavankeudesta painamalla liipasinta kellarissa. Tätä kautta tuntipalkkaa saava itsemurhaterroristi muuttuu ihan järkeväksi käsitteeksi. Koska minä olen minä, ajatuksen kokeilu vääntyi pois terrorismista ja kohti itsemurhaa. Ja tietysti se kipinöi toisen hahmon kautta erittäin makaaberiin, parodiahorisonttiin ajautuneeseen tilanteeseen, jossa allekirjoittaneen itsemurhasta luvattiin maksaa ihan oikeat euroa riihikuivaa käteistä.

Mikään ei tietysti ilahduta mieltä yhtä kovasti kuin se, että joku haluaa osallistua tälläiseen itseen kohdistuvaan vuoden kulttuuritekoon pienellä kertaluonteisella lahjoituksella. Asia on oikeasti puolivakava, koska se nosti mieleeni sen, että jossain on todennäköisesti lillimässä jokin abstrakti, minun tiedossa olematon, rahasumma, jolla oikeasti voisin tehdä itsemurhan. Samalla selvisi myös se, että se tuskin on euroa. Paitsi niinä aamuina kun olisin valmis tekemään sen ilmaiseksi.

Mutta kenties jo euron panoksella sinäkin voit osallistua ja auttaa tekemään maailmasta hieman paremman paikan. Sillä, aivan kuten filosofi Angus "Ihmemies" MacGyver on lausunut: Maailma muutetaan paremmaksi yksi ihminen kerrallaan.. Tapaus herätti tietysti mietteitä siitä, miten ihmiskuolema hinnoitellaan. Pitäisikö esimerkiksi elämää kunnioittavan tarjota 0 euroa kuolemasta, vai pitäisikö hinnan olla edes jotenkin verrannollinen hyödykkeen kanssa, jolloin tarjottaisiin tietysti kovaa hintaa?

Entä jos rahantarjouksen näkeekin "lesken tukemisena", eli ikään kuin vakuutuksen muodossa? Silloin rahaa helposti nostaisi. Ja toisaalta rahaa nostaa, jos todella haluaa toisen tekevän sen itsemurhan. Ainakin jokaisella on omaan itsemurhaani monopoliasema, joten tämä johtanee hurjaan valta -asemaan hinnanmäärittymisessä. Perusongelmana on myös luottamus: Miten itsemurhaaja varmistaa että toiset oikeasti maksavat.

Ja miten maksajat voivat tietää että itsemurhaaja ei rahankeruun jälkeen livahda ulkomaille viettämään makeaa elämää. Tämä herätti mieleeni monenlaisia ajatuksia itsemurhan kaupallistamisesta. Itsemurha rahasta, vaikkapa huutokaupalla. Taikka siten että myisi lippuja katsomaan omaa kuolemaansa. Tosiasiassahan ympäröivä kulttuurimme on vahvasti kaupallistunut. Miltei mikä tahansa on kaupan laillisesti, ja käytännössä kaikki on laittoman kaupan piirissä.

Kuitenkin tämänlainen omaitsemurha ja sen kaupallistaminen - etenkin jos se päätyisi aidosti itsen kuolemaan - olisi jotain jota nyky -yhteiskunta ei voisi hyväksyä. Sillä me olemme hyvin egokeskisiä. Siinä selitetään miten terroriteon täytyy olla järjellä käsittämätön ollakseen kunnolla destruktiivinen. Esimerkiksi valtionpäänmiesten murhat selitetään tuohtumuksena jossa taustalla on vaikkapa epäoikeudenmukaisuus.

Kirkonpoltto on uskonnollinen protesti ; "Mediadiskurssi on jo oppinut sosiaalistamaan ne, jolloin niistä tulee järjellä käsitettäviä - ei välttämättä itsessään järkeviä, mutta käsiteltäviä. Ja tosiasiassa keskiluokan pelkoa ja tuohtumusta tarvitaan, sillä kokiessaan että maailma on laittomuudessa, he haluavat uusia lakeja. Näin saadaan yleensä lisää lakeja, mutta samalla myös lisää rikkomuksia.

Lopulta voi olla jopa niin että jokainen on rikollinen. Tälläisessä poliisivaltiossa lakeja on joka nurkassa, joten olisi väärin sanoa että valtio olisi jotenkin ajautunut laittomuuteen. Mutta lainrikkeitä siellä on jopa tavallisissa asioissa pahemmin kuin niissä maissa joissa on vähemmän lakeja.. Tämä on näitä yhteiskunnallisia paradokseja. Kirjan kirjoittamisen aikaan tieteen kritisoiminen ei ollut jotain jota oikein oltaisiin voitu kuvitella.

Nykyisin tieteen asema on muuttunut välineellisemmäksi. Siihen ei enää liity vastaavia intohimoja, eikä sitä pidetä yhtä itseoikeutettuna ja itsestäänselvyytenä ylimpänä auktoriteettina asioille. Tieteen automaattinen kulttuurius, sivistys ja hyvyys ja muu erinomaisuus ei ole enää hegemonisessa asemassa. Nykyään on koettu jo yliopistoja pommittanut Unabomber. Kritiikille on jo nykyisin keskustelun konteksti. Pseudotieteiden suosio ja tiedekritiikkikin on yleistä ja tavallista. Ja yhteiskunnassamme myös kuolema edistyy kaukaisena ja idealisoituna kuolemana.

Sellaisena, jota yritetään välttää, pitää kaukana. Sellaisena jota kukaan ei vapaaehtoisesti halaja. Ilman selvää mielenvikaisuutta, ilman mitään mainittavaa draamaa suoritettu, vapaaehtoisesti tehty, julkinen ja ehdottoman sotkuinen itsemurha olisi jotain jota ihmismassat eivät voisi ymmärtää.

Sehän olisi kuin "Extreme Duudsonit" ilman hauskaa. Nykyään kaikki on kaupallistettu, mutta se on enemmänkin ihmisten hedonismin tyydyttämiseksi rakennettu järjestelmä, jonka rahasta tehty itsemurha kippaisi nurin. Ja muutenkin itsemurha on yhteiskunnassamme yksi voimakkaimmista tabuista. Artikkelin kirjoittaja on tietyllä tasolla suisidaalinen, mutta hän ei vakavasti harkitse itsemurhaa, ainakaan tai varsinkaan pikkurahoista.

Tarjouksien laittamista vaikka tämän blogauksen kommentteihin ei tietysti ole kiellettyä. Kreationistisessa keskustelukentässä evoluutioteorian kannattaminen liitetään mielikuvissa vahvasti rasismiin, heikkojen sortamiseen, natsien holokaustiin, eugeniikkaan ja muihin vastaaviin asioihin.

Syyksi on katsottu Darwinin maailmankuva, joka on heidän mukaansa ollut julma: Luonnonvalinta nähdään "might make it right" -tyyliseksi säännöksi jossa mahdista tulee oikeutus. Syyksi julmuuteen ehdotetaan ateistisuutta.

Kuitenkin James Moore ja Adrian Desmond ovat löytäneet erikoisen syyn evoluutioteorian kehittelyyn. Osasyynä on heistäkin ollut Darwinin maailmankuva. He ovat tutkineet Darwinin yksityiskirjeitä ja muistiinpanoja. Ja he ovat tulleet siihen tulokseen että Darwin yksinkertaisesti järkyttyi orjien kohtelusta, jota hän näki kuuluisalla maailmanympärimatkallaan HMS Beaglella. Darwinista orjuuden harjoittajat yrittävät tehdä mustista ikään kuin toisen lajin.

Yhteinen esi -isä korostaisi ihmisten olevan yhdenvertaisia. A , eugeniikka , evolutionismi , kreationismi , luonnonvalinta , maailmankuva , Moore. Kirkko aikoi tehdä omituisen rukousratkaisun homokysymykseen. Toki tämä tehtiin mediapelin painostuksella, eikä sitä muutoin oltaisi kuultu.

Nyt asia on edennyt mielenkiintoisesti. Rukousohjeesta on tehty kantelu. Kantelun idea on selvä. Jos nyt tämä ei mene kohdalleen, niin kantelu jatkuu. Toisin sanoen kirkolliskokous ei voi mitään, piispat eivät voi laatia mitään pastoraalista toimintaohjetta ennenkuin kantelut on käyty läpi ja voi mennä vaikka kymmenen vuotta. Näin saadaan viivettä ja muutosta ei saada millään läpi. Tämänlainen strategia oli tietysti odotettavissa, koska fundamentalistimieliset eivät noudata normaaleja sääntöjä.

Heille tärkeää on toimia yhteisten pelisääntöjen mukaan mutta ei niiden hengessä. Sillä heillä itseisarvo on heidän omissa näkemyksissään. Valituskikka on heille väline muiden joukossa. Sitten heidän kanssaan pelatessa vaaditaan ja odotetaan "reilua peliä". Kunhan heidän näkemyksensä vain pärjää siinä normaalejen sääntöjen mukaisessa pelissä. Mitä ihmiset oppivat yliopistoissa? Näin pari viikkoa sitten unta siitä että olin AMK -ssa keskustelemassa erään lehtorin kanssa puuttuvista opintosuoritteista.

Olen jo valmistunut kyseisestä oppilaitoksesta. Pari yötä sitten näin unta siitä että olin lukiossa ja menossa pitkän matematiikan oppitunnille, enkä ollut tehnyt läksyjä. Olen valmistunut myös tuosta lukiosta. Näissä tapauksissa on jotain yleistunnetta, joka on säilynyt varsin hyvin. Tietyt asiat koulusta muistaa hyvin. Kaiken kaikkiaan kouluaika olikin minulle varsin nostalgiapitoista aikaa, johon palaan usein.

Elän tässä mielessä kadotettua nuoruutta. Eli jokin aineisto on luettu päähän edellisenä päivänä ja pidetty toistolla yllä kokeen ajan. Kuukauden päästä kaikki on armaasti unohdettu. En itse asiassa osaa tänä päivänäkään integroida kovin hyvin.

Lukionkurssi on kuitenkin läpi joten minulla on siitä arvosana. Tosiasiassa minulla menee vielä kivasti. Kun olen viettänyt luppoaikaani hangaroundaamalla Helsingin Yliopistossa.

En ole vielä edes aloittanut! Olen myös kerran jos toisenkin mietiskellyt peliliikkeitä. Yliopistolla on muutamia kursseja, jotka ovat kätevän taktisia. Niistä saa tarvittavia suoritteita melko helposti.

Osa kursseista on toki todella vaativia, mutta kyseessä olevat kurssit ovat esimerkiksi "lukion pitkän matematiikan oppisisältö". Niissä ei tule uutta aineistoa, sellaista jota ei olisi jo lukiossa tullut vastaan. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista. Peliliikkeiden tekeminen on oveluutta. Yliopistolta ei sen sijaan kannata hakea debattiseuraa.

Se on hyvin vaikeaa. Ne tyypit ovat kotona lukemassa. Yliopistolta löytää kuitenkin kaiken kaikkiaan varsin kivoja tyyppejä joiden kanssa on kiva jauhaa ympäripyöreää paskaa. Opiskelijat ovat olleet yliopistossa.

Pari vuotta voi helposti hujahtaa ilman että käteen jää yhtään mitään. Eikä valtaosalla edistyvistäkään tapahdu runsasta oppimista.

Kirjan ydinkysymys ja vastaus on seuraava ; "How much are students actually learning in contemporary higher education? The answer for many undergraduates, we have concluded, is not much. Kirja näyttää sen, minkä pitäisi olla muutoinkin ilmiselvää, mutta ei ole. Opiskelija joka ajattelee että vaikea, työläys, haastavuus ja tylsyys ovat jotain joka opettajan tulisi saada kierrettyä jotta opiskelija voi oppia, on harhaa. Opiskelija on vastuussa omista toimistaan. Opiskelun ei tarvitse olla hauskaa.

Itse asiassa on lähes varmaa että se ei ole sitä. Ainakaan minulla ei ole yhtään ikävä. Osaaminen ja paperilla oleva arvosana ovat myös hieman eri asia. Työntekeminen opiskelun eteen näyttää muutoinkin ajavan oppimista, toisin kuin paheelliset opiskelijariennot. Sen sijaan sivutöiden tekeminen ei vaikuta juurikaan oppimiseen, joka voi monelle olla yllätys. Kunnes muistaa että opiskelijoissa on niitä jotka asuvat 30 -vuotiaana äitinsä nurkissa.

Ja niitä jotka eivät. Äidit tuskin häiritsevät opiskelua enemmän kuin työ. Ja toisaalta myös sen, että jos työpaikat eivät vaadi osaamisen kertymistä, kun valmistuneet kuitenkin saavat aika hyvin töitä, mikä itse asiassa on yliopiston merkitys näissä töissä joissa pärjää vaikka yliopiston on läpäissyt ilman että taidot ovat kehittyneet. On selvää että se on statuksensaanti. Kysymys on siinä, pitäisikö. On surullista jos meillä on - kuten näyttää olevan - kolmio jonka kärjet harvoin ovat samassa tyypissä ; Lukeneisuus, sivistys ja maisterin paperit.

Toki mainitsemani kirja on tehty ulkomailla. Toivottavasti Suomessa ovat asiat paremmin. Tosin, kun muistaa että yliopisto saa rahaa valmistuneista oppilaista, niin pelottaa se, että näitä "peliliikekursseja" tupsahtelee kurssilistoille. Tosin ei yhtä paljon kuin AMK: Myers oli saanut tapansa mukaan kommentaattorin. Kommentaattori on agnostikko, joka pitää joistain uskonnon ja joistain ateismin osista. Hän on tiivistänyt kommenttinsa ytimen seuraavalla tavalla: But I'm arguing something more delicate; yes, I agree, it's irrational, but that doesn't render it unacceptable or valueless.

Because the human brain is a kludge of three major operating systems; the ancient reptile brain motor functions, fight or flight types of instincts, etc. Hänestä usko ja uskonto ovat totaalisen irrationaalista mutta uskominen helpottaa tunnetasolla elämistä. Tätä kautta hän nostaa esiin sen, miten aivoissa on monta tasoa. Hän moittii ateismia siitä että se käsittelee asioita pelkästään "neokorteksin kautta", eli pelkän rationaalisuuden ja tieteellisyyden kautta.

Hän kertoo selviämistarinoita, jotka näyttävät siltä että uskonto on hyvä coping -menetelmä. Tämä toki nostaa esiin sen, miten uskonto usein on monenlaisessa suhteessa luonnontieteiden kanssa ; Teologiassa uskova ihminen on tietysti luonnontieteellinen biologinen toimija, ja ihmisaivot ovat rajapinta jossa asiat viimeistään törmäävät.

Tässä uskomiseen uskomisessa aivokuvannuslaitteet painavat uskonnon aivojen sisään. Samalla uskonto tosin painuu piiloon kaikelta rationaaliselta kritiikiltä. Tätä kautta uskonnon ja luonnontieteen suhteesta tulee vakiintuneella tavalla asymmetrinen ; Luonnontiede joka auttaa uskoa on hyvä asia, ja teologi voi - ja hänen jopa tulee - vedota tieteellisiin faktoihin jotka sopivat uskontoon ja auttavat jäsentämään tätä.

Mutta jos luonnontiede ottaa teologian hampaisiinsa, tämä on jotain jota ei saa tehdä "koska kyseessä ei ole senlainen asia.

Uskontokritiikkinä tilanne on "not good enough". Tosin samalla myönnetään että uskonto tai uskominen eivät ole järkeviä asioita. Mielenterveyden suojelu irrationaaliseksi tunnustetulla uskonnolla antaa sille "täytyy olla hullu ettei sekoa" -tyylisen roolin. Uskonto on tälläisessä tavassa todellisuudentajun vääristymä, jossa hallusinoidaan kuvitteellinen ystävä jolle fantasioidaan kuvitteellinen ystävyyssuhde.

Ja tämä suojelee hulluudelta. Uskonnolle annetaan rooliksi irrationaalinen tunteille vallan anto. Minä en -kenties monien yllätykseksi- oikein pidä tämänlaisesta lähestymisestavasta. On vaikeaa kunnioittaa uskontoja jos niitä pitää höpönpöpönä jota tehdään jonkun psykologisen kivuuden vuoksi. Sellainen tuntuu pinnallisuudelta, typeryydeltä. Kysymys uskonnon kannattamisesta muuttuu "tyhmän onnellisuuden" ja "järkevän surullisuuden" väliltä.

Olen kohdannut liian monta kertaa "Sika vai Sokrates" -kysymyksen, ja olen liian elämän kyynistämä ollakseni valitsematta Sokratesta. En lähtisi siksi rakentamaan uskontopuolustusta sen varaan että siitä tehtäisiin halveksittavaa ja typerää. Toisaalta coping -järjestelmässä on jäljellä toinenkin kummallisuus. Siinä tuntuu olevan romantiikan ajan ja valistuksen ajan kilpailuhenkeä ; Järki ja tunne asetettiin vastakumppaneiksi, jossa toisen voitto on toisen tappio.

Kommentoijan tavoin minäkin uskon vahvasti että tunteet ovat erittäin hyvä elossapysymismekanismi. Aivan kuten kommentoijakin, katson evoluutioteorian toimivan varsin hyvin selityksenä sille miksi ja miten meillä on tunteet ; "Emotions like fear, love, rage, even hope or anticipation, were selected for because they helped early mammals flourish. Fear is a great prod to escape predators, for example, and aggression is useful in the defense of resources and offspring.

Tätä kautta haenkin kokonaisvaltaisuutta. Myös järki on ollut evolutiivisesti edullinen. Siksi ei pitäisi halveksia mitään osiota. Jos uskonto on totaalisen irrationaalista kuten kommentoija esittää, se tarkoittaa sitä yksi aivoalue jätetään käyttämättä.

Tämä on todiste siitä että kyseessä ei ole paras mahdollinen järjestelmä. Evoluution apupakasta jätetään pois jotain joka on hyvin hyödyllistä.

Kommentoijan oman argumentaation mukaan tämän pitäisi tarkoittaa sitä että tämä olisi hyvä hylkäämisperuste uskonnolle. Ateisti voi sen sijaan puolustautua tässä kokonaisvaltaisuusajattelussa siihen että uskonto ei ole mikään ainut tunteiden lähde.

Uskova voi kokea saavansa avun uskostaan, mutta tämä ei tarkoita sitä että kyesessä olisi jokin taikaluoti jonka ulkopuolella ei olisi keinoja. Tunnetyhjiösyytös on melko omituista, joskin usein törmättyä, perustelua.

Uskonto toki sidotaan usein etiikkaan, mutta tosiasiassa uskonnon poisottaminen ei tarkoita sitä että etiikka hylätään.

Tämänlainen tunteettomiksi pilkkaaminen on itse asiassa ad hominem -argumentaatiota. Kaiken kaikkiaan tämänlainen uskonnonlähestyminen tuntuu jotenkin kaikenkattavasti epäkunnioittavalta.

Uskonto on typeryyttä ja ateistit tunnekylmiä sikoja. Tässä on tietysti jotain varsin kyynistä ja tämänlainen suorastaan pessimistinen kaikkien pilkkaaminen on jotain jota en voi olla jotenkin tsemppaamatta. Mutta jos agnostismi olisi todellakin tälläistä, en jaksaisi olla agnostikko. Siksi en voi olla lainaamatta häntä itseään "A Democrat who criticizes another Democrat, does not automatically become a Republican.

Tutkimuksessa vertailtiin sitä miten data esitetään ihmisille. Sisältö oli sama, mutta esityksessä oli sävyeroja. Toiset versiot pelottelivat ja toiset eivät. Ihmiset eivät ottaneet pelottelevia juttuja yhtä tosissaan. Syynä on se, että ihmisillä on jonkinlainen käsitys reiluudesta, joka toimii siten että ihmiset eivät ajattele että pahoja tapahtuisi hyville ihmisille. Vastakkainen todistusaineisto tulkitaan helposti marginaalisemmaksi, koska se sotii tätä perusajatusta vastaan - kyseessä on siis aivan tavallinen assimilaatiotilanne , jolle jokainen meistä on alati altis.

Ihmiset tosin antavat hyväntekeväisyyteen mieluummin jos kyseessä on luonnonkatastrofi eikä ihmisten aikaansaama ongelma. Ihmisten ajatellaan voivan hoitaa ihmisten aikaansaaman katastrofin ilman apua. Kenties luonnonkatastrofit nähdään poikkeavina hairahduksina, ja auttaminen on normaalin luonnonjärjestyksen toteuttamista..

Laaja maailmanloppu on jotain jota maailma ei yksinkertaisesti voisi sallia. Siksi jos tuhoisuutta ja riskiä korostetaan, voikin käydä niin että ihmiset eivät enää välitä siitä. Ihmiset vähentävät evidenssin arvoa jos se esittää maailman tällä tavalla epäreiluna. Tämä muistuttaa ehkä siitäkin miten varoitus voi toimia mainoksena. Itse asiassa ilmastonmuutoksen vastustamisen esittäminen hyvän kautta, esimerkiksi patrioottisena, toimii paremmin, kuin sanomalla että "tee näin tai Sanavalintojen vaikutus johtaa ainakin minut miettimään myös antrooppista periaatetta.

Siinähän korostetaan miten maailma on luonnonlaeiltaan juuri meidän elämällemme sopiva. Epätodennäköisyyttä on uskonnollisessa keskustelussa väritetty siten että kyseessä olisi ihme, joka tekee Jumalan todennäköisemmäksi. Epätodennäköisyys tarkoittaa sitä että maailma on luotu ihmistä varten. Mark Twain taas on käyttänyt samaa osoittaakseen päinvastaista ; Hän vain luettelee mitä kaikkea universumissa on tapahtunut vuosimiljoonien aikana, kuvaa sukupuuttoja ja muita vastaavia.

Ja laittaa väliin "ja vain ihmistä varten.

..

Hieronta kallio homoseksuaaliseen biggest dildo ever

marraskuu By thai hieronta rovaniemi deittihuone5 years ago Seksiseuraa chat aasialaista seksiä thai hierontaa helsinki dildo pillussa hieronta monenlaisia elokuvia, joissa homoseksuaalisuus on pääteemana. Teen jerk big cock porno videot, amatööri putki leikkeit, Teen jerk big cock elokuvat, big clit, teen. marraskuu Tampereen iso kyrpå sheivatun nainti thai hieronta videot nukkuessa . kisaranta iso pimppi bellizzi kokkola kuinka runkata dildo pilluun hm helsinki nakuna neitsyt ja härkä seksi naisen kanssa big brother janica naku naisia ilmaista live seksiä viihdenumerot porno chat hieronta kallio golden pizza. marraskuu Thai seksi suomalaisia pornotähtiä järvenpää hotelli hki kallio sexy ilot on oma Homoseksuaalit miehet ovat perinteisesti ottaneet Thaimaassa. . Dildo xxx tube Free hq porn Fuck videos tube Free xxx clips Big xxx sex with me all your fantasies that you ever had and kept inside of you, craving for it.

Hieronta kallio homoseksuaaliseen biggest dildo ever