Homoseksuaaliseen ilmainen numerohaku netissä mies etsii seksiseuraa

.

Itse koen, etten kirkosta eroamalla ole uskoani hylännyt, koska voin pitää uskostani ja arvomaailmastani kiinni kuulumatta kirkkoon. Ainakin kunnes itselleni tärkeä tasa-arvo kirkossa paremmin toteutuu. Lapsilleni opetan kristinuskon ohella yhtä tärkeänä muiden hyväksyntää sekä omien ja toisten mielipiteiden ja arvojen pohdintaa ja kyseenalaistamista. Monien ja mm minun perheeni rukoukset kantakoot Sinua rakas sisar.

Itse en kuitenkaan koskaan ole nähnyt, että kristinusko, Luterilaisuus estäisi minua hyväksymästä kaikenlaisten ihmisten rakkauden ja heidän tahtonsa solmia kristillinen avioliitto. Minun Isäni taivaassa on hyväksyvä, rakastava isä, jolle syli on auki jokaiselle. Minä en tahdo uskoa, että homoseksuaalilla ei olisi Jumalamme silmissä samaa oikeutta kun heteroilla.

Kristityn elämä perustuu raamatun ohjeiden noudattamiseen, mutta elämä on muuttunut sitten vuoden ajalla. Eihän nykyään orjuuttakaan harjoiteta ainakaan siinä muodossa missä se vuotta sitten oli , ja meidän raamattumme on senkin täysin "hyväksynyt", orjuuden. Kunhan orja ei ole omasta suvusta tai kansasta. Olisiko siis orjuuskin hyväksyttävää edelleen? Kerran homojen avioliittoon vihkiminen kirkossa ei ole? Onko kirkon tai Päivi Räsäsen kanta siis orjuuteenkin se, että se on ok?

Koska raamatussa niin lukee. Tai kaikkiin muihin älyttömyyksiin mitä sieltä löytyy, mikä on vuotta sitten ollut okei, mutta ei todellakaan nykyaikana ole. Kirkko on hengellinen kotini, uskon Jumalaani, kaikki suopaan hyväntahtoiseen sellaiseen, joka antaa kaikkien hyvien kukkien kukkia kauneudellaan. Oma uskokin on koetuksella näissä homokeskusteluissa, koska kaikilla, jopa homoilla on oikeus kristinuskoonsa ja kirkolliseeen vihkimiseensä. Homous kun ei ole sairaus jota voi parantaa.

Kai kuitenkin homollakin on oikeus uskoonsa? Saattaa kirkossa alkaa käydä vielä suurempi kato piakoin, homoja kun on Suomi pullollaan. Jos minun lapseni joskus ilmoittaa olevansa homoseksuaali ja rakastavansa samaa sukupuolta olevaa ihmistä ja haluavansa naimisiin kirkossa niin kyllä minä ymmärtäisin ja uskoisin Jumalankin sen ymmärtävän.

Oiken hienoa, kun et ota pois sanojasi kovan paineen alla. Uskonnon ja sananvapaus tulee säilyttää edelleen. Siunausta ja voimia sinulle! Oletteko tosissanne; ettekö yhtään? Kristillisdemokraattien valitsemat ensi kevään vaaliteemat johtavat ikävä kyllä heikkoon menestykseen. Tarkoitan tuota yltiöliberalismia kaiken suhteen.

Suomalaisella kirkolla on toki samoja piirteitä. Tässä homokeskustelussa on hieman samaa makua. Kaikkea pitäisi nostaa ja "hypettää", vaan kun kaikkia ei voi eikä kannata edes miellyttää. Teologinen tiedekunta koki aikanaan valtavan kiinnostuksen homoseksuaalivähemmistöltä ja nyt kirkko maksaa siitä ikävällä tavalla kallista hintaa. On juuri populismia Tervon kaltaisilta julkkiksilta esittää kommentteja kovalla äänellä. Juuri tuo populismi tai julkisuuden kaipuu on se mitä kaikki tuntuvat kaipaavan nykyaikana.

Itse en usko, sen yleisen mallin mukaisesti. Uskon tietoon ja tieteeseen. Tämä median "homopopulismi" on kyllä tavattoman lapsellista. Ehkä tästä ajasta puhutaan "jollakin" tavalla vuoden päästä historian kirjoissa Räsänen, toit mielipiteesi esiin asiassa, joka jakaa seiskapäivää lehden kautta elämää jäsentäviä julkisuuden kaipuun sokeuttamia ihmisiä.

Siitä ei kannata olla huolissaan. Vaikka me emme tuomitse, Jumalan Sana tuomitsee. Sitä ei voi kukaan kieltää.

Mutta ihminen, joka ei ole uudestisyntynyt, ei voi ymmärtää Raamattua, koska hänen henkensä on kuollut. Vain Pyhä Henki voi avata Raamatun Sanaa oikein. Rukoilen luterilaisen kirkon puolesta, sen piispojen ja pappien puolesta, jospa Jumala vielä armahtaisi. Olen luterilaisen kirkon jäsen vielä toistaiseksi. Se on minulle rakas kirkko ja suren sen luopumusta. Jeesus siunatkoon Sinua ja perhettäsi! Seksuaalivähemmistöryhmät voisivat täällä uskonvapauden maassa, kaiken syrjintävouhotuksen yhteydessä pysähtyä miettimään, millainen heidän kanssasisariensa ja - veljiensä asema on esimerkiksi maissa, joissa islaminusko on valtionuskonto.

He eivät voi erota kirkosta, eivätkä käydä edes keskustelua kahden samaa sukupuolta olevan avioliitoista. Viimeisin epäkohta minkä luin tänään aamun lehdestä on kuulemma se, että homopareille ei ole olemassa Suomessa sopivia hääkakkukoristeita ja onnittelukortteja. Kirkolla säilyköön Suomessa oikeus päättää suhtautumisestaan homopareihin. Seuraavaksi ollaan vaatimassa, että alaikäisten ja moniavioistenkin liitot tulee virallistaa ja kirkon tulee ne siunata. On väärin, että esimerkiksi Ruotsissa kirkko on joutunut taipumaan seksuaalivähemmistöjen painostuksen alla.

Hyvä, että Raamatun ilmoituksessa jaksetaan pysyä. Näissä asioissa ei voida äänestää siitä, mikä on oikein. Rukoilen sinulle Päivi voimia, viisautta ja kestävyyttä vaativassa tehtävässäsi. Uskontoa kuitenkin käytetään perusteluna pyrkimyksissä vaikuttaa sekulaarien lakien säätämiseen. Silloin se ei ole enää henkilökohtainen asia, vaan julkinen, ja sellaisena täysin sallittu kohde jyrkällekin kritiikille.

On hyvä muistaa että nyt kinataan siitä muutetaanko kirkon opit ihmisten mieltymysten mukaiseksi, jotta olisi helpompi elää vai tuetaanko ja lohdutetaanko erilaisia ihmisiä vaikeiden kysymysten äärellä.

Säästyneillä rahoilla voi käydä hoitamassa sielua Kanarialla vaikka joka vuosi. Jeesus on Herra Raamatussahan Jeesus sanoo että joka häpeää minua ja minun sanojani ihmisten edessä sitä minäkin olen häpeävä isäni edessä. Joka tunnustaa minut ihmisten edessä sen minäkin olen tunnustava isäni ja enkelieni edessä.

Raamattu sanoo että älkää mukautuko tämän maailman ajan mukaan. Jumalan sana ei muutu. Jo on aikoihin eletty! Koko ohjelman ajan mietin juurikin uskonnonvapautta ja sitä, kuinka on julmaa vaatia että raamatun käsityksiä tulisi uudistaa. Se mihin minä uskon, on ollut ja pysynyt samana kirjoitusten alusta lähtien. Ja mitä tulee herra Tervon huomautukseen mm.

Se on kaikkien etu, mutta ennenkaikkea uskovaisten. Nykykirkko ei palvele enää ketään. Vain uskova voi olla kristitty. Siihen toimintanne tulisi keskittyä. Kristityn tuleekin ojentautua raamatun mukaan. Tasta seuraa nimenomaan se,etta uskovat eroavat kirkosta,joka ei enaa pida raamatun sanasta kiinni. Iljettävää nähdä miten kirkko luopuu Jumalan sanasta. On hienoa nähdä kuinka ihminen uskaltaa ilmaista kantansa ja mielipiteensä kiihkoilematta ja hyvin perustellusti. Ja älä anna negatiivisten viestien vaikuttaa.

Ja toivon että tämä kirkosta eroamisbuumi ei muuta kirkon kantaa asioihin. Olet viisas nainen ja mahtavaa että uskallat sanoa ääneen totuuden vaikka muut pitävätkin sitä hulluna. Omituista miten Raamatun kanta on tullut ihmisille niin yllätyksenä. Kyllä kirkon ja kristittyjen tulisikin seistä Raamatun sanan takana. Arvon kansanedustajalle ja monelle muulle samanmieliselle tuo sen sijaan näyttää olevan ylitsepääsemätön kynnys.

Ajankohtaisen kakkosen homoilta on tähän mennessä aiheuttanut miltei kirkosta eroamista. Yleensä tähän aikaan vuodesta kolmen päivän aikana kirkosta eroaa noin ihmistä. Homoilta aiheutti kirkolle menetettyinä verotuloina yli neljän miljoonan euron vuosittaiset tappiot. Närkästys johtuu minusta pitkälti tyylistä, jolla asiat esität- se antaa kovasydämisen kuvan. Esiinny mieluummin "miehen ja naisen välisen avioliiton puolesta" kuin "homoliittoja vastaan"- periaatteella.

Et myöskään tuo esille, että hyväksyt tai ymmärrät, kuinka erilaisen maailmankuvan omaavat ihmiset näkevät asian eri tavalla - esität ikään kuin "maallisenakin" faktana, että homoseksuaalisuus on väärin ja avioliiton kuuluu olla miehen ja naisen välinen. Itse olen kristitty, mutta ymmärrän, että yhteiskunnalla on oikeus määritellä avioliitto muiden kuin raamatullisten perusteluiden pohjalta. Sekin ärsyttää, että esiinnyt kaikkien kristittyjen edustajana, vaikka kaikki kristityt eivät suinkaan jaa näkemyksiäsi eivätkä raamatuntulkintaasi.

Tai muuten vain toisinajatteleville? Tämä ei missään tapauksessa tarkoita luopumista kristinuskosta, päin vastoin. Hienoa että seisot rohkeasti raamatun opetusten takana. Laittomuuden hengen lisääntyessä,meidän tulee seistä lujana Raamatun arvovallan takana.

Jeesus Kristus on voittaja ja Häneen uskovat tulevat voittamaan. Nyt on kuitenkin vaikeat ajat,mutta olkaamme uskollisia Jeesukselle kristukselle loppuun asti! Tulen ehdottomasti äänestämään kristillisdemokraatteja sinunkaltaistesi takia ja muutenkin. Moni ei uskaltaisi tulla ko. Se on aina helpompi istua kotisohvalla ja antaa palautetta kuin seisoa sanomisiensa takana julkisuudessa.

Voimia ja pidä sama linja. Oli kiva kuunnella sinun rohkeita ja selkeitä mielipiteitäsi keskustelussa. Kirjoitin Tervon kirjoitukseen seuraavan vastineen: Eipä siinä lähimmäisenrakkaus loistanut: Se on syvästi moraalitonta ja häpeällistä.

Moni harrastaa esim seksiä vaikka se on hyvin kauan sitten keksitty asia. Tai syö ja ja juo vaikka se on vanha asia. Voin kuvitella että jos Tervo tai joku homo löytäsi vaikka vuotta vanhan "jumalallisena" pidetyn kirjoituksen että homous on jumalan hyväksymää, niin he kilvan toisivat tämän asian esille ja perustelisivat sillä homouden jaloutta vaikka se onkin "..

Tervon kirjoituksesta kyllä kuulsi läpi raivoisa ihmisviha ja lähimmäisten sättiminen. Jumala loi miehen ja naisen. Homous on syntynyt jälkeenpäin. Homoavioliittojen vastustajien puolella en havainnut mitään kovasydämisyyttä-- ainoastaan eriäviä mielipiteitä koskien kirkon tarkoittamaa avioliittoa homojen osalta. Sensijaan homoavioliittojen kannattajien puolella oli muutama tosi rääväsuinen pilkallinen naureskelija. Kyllä, kaikenlaisia tuntemuksia voi olla, mutta ei niiden tarvitse johtaa seksiin.

Siitä voi olla vapaa. Ei Tervonkaan tarvitse olla seksisuhteessa jokaisen naisen ja miehen kanssa, johon tuntee viehtymystä vaan voi pidättyä siitä ja olla uskollinen vaimolleen.

Samoin kuin ei yksinäisenkään ihmisen tarvitse antautua seksisuhteisiin kaikkien mieltymiskohteidensa kanssa.

Terve ihminen pystyy hallitsemaan itsensä näissä asioissa. Rehellinen rukous on yksi hyvä keino. Pyytää Pyhän Hengen siunausta ja varjelusta ja johdatusta näissä asioissa Jeesuksen nimessä.

Tämä sopii hyvin niille homoillekin, jotka ovat kiinnostuneita saamaan kirkollisen siunauksen. Olen sitä mieltä että osa homoudesta on syntynyt vahvasti omien valintojen kautta vähitellen. Perustana antautuminen haureuden synnille, esiaviollisille suhteille, pornomateriaalille, ryhmäseksille, kavereiden houkutuksille ei osaa sanoa ei , ympäristön mediatarjonnalle jne- Olen kuullut espanjalaisen gigolon haastattelun, joka kertoi homosuhteensa alkaneen erilaisten orgioiden kautta.

Aiemmin hän oli selkeästi hetero. Rattopoika elämä naisten kanssa meni yhä hurjemmaksi, tuli ryhmäseksit ym, lopuksi hän nautti siitä mikä vaan oli mahdollisemman haureellista ja ajautui myö suhteisiin miesten kanssa yhä enemmän.

Hän teki parannuksen tuli uskoon luopui teoista. Millä ihminen mieltään ruokki sellaista hedelmää se synnyttää. Näissä asioissa niinkuin muissakin on paljolti kyse oman mielen hallinnasta. Kykyä luoda rajat, pitää ne ja ruokkia mieltään oikeilla asioilla. Ylikaiken varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee, sanoo iso kirja. Onhan moni vihastunutkin niin että tekisi mieli tappaa, mutta harva kuitenkaan niin tekee vaan hallitsee itsensä. Ja siinä auttaa oikea mielen hengen ravinto ja jopa lainsäädäntö.

Osa homoudesta voi olla syvemmältä traumaattisista lapsuudenkokemuksista alkunsa saanutta. Sana joka todistaa että Jeesuksessa Kristuksessa on tie, totuus ja elämä. Jumala hoitaa meitä kyllä myrskyssäkin. On ahdistavaa todeta,miten poliitikon arvoa mitataan kansaa ärsyttävillä tai miellyttävillä, toissijaisilla mielipiteillä.

Vähän sama kuin kinastelut keväällä lumen alta paljastuvista koirankakoista. Pekka "Pietu" Sivonen Meillä pitää voida tuoda julki myös sellaisia asioita, joita ei tämä homoja hyysäävä joukko hyväksyisikään. Sananvapaus kuuluu meille kaikille, myös meille, jotka emme purematta niele kaikkia suvaitsevaisuuden verhon alle tuotuja asioita. Kaikkea ei meidänkään tarvitse suvaita. En nähnyt ohjelmaa, mutta olen lukenut kommentteja siitä. Ensin luulin, että kirkko on alkanut vihkiä homopareja ja sen takia väki on alkanut erota kirkosta.

Mutta tilanne olikin päinvastainen. Olen sitä mieltä, että homojen avioliitot eivät kuulu kirkon piiriin. Homous ei kannata maailmaa, koska se ei ole luontoa ja periytymistä eteenpäin vievä voima. Itse kannatan Sinun puolustamia kristillisiä arvoja. Siinä vaiheessa, kun homot vihitään kirkossa, olen minä valmis eroamaan. Seuraava vaihe lienee olisi sitten ihmisen ja hevosen vihkiminen?! On paljon ihmisiä jotka ovat samaa mieltä kanssasi.

En ole nähnyt itse ohjelmaa, mutta Päivin kommentti "hyväksyä homot, mutta olla hyväksymättä homosuhteita" on mielestäni ihan meidän tärkeimmän auktoriteetin eli Jumalan Sanan eli Raamatun mukainen. Jos totuuden sanominen ääneen aiheuttaa joukkoeroamisen, niin ainakaan syy kirkkoon kuulumisella ei taida olla henkilökohtainen usko, johon liittyy halu seurata ja olla Jumalalle uskollinen, sekä Raamatun tutkiminen vrt.

Mikä on siis kirkon merkitys itsekullekin? Ihmiset eivät ymmärrä että juuri niinkuin asia täytyy tuoda esiin että ihmistä rakastetaan sellaisena kuin hän on, mutta Jumala vihaa syntiä ja on synti olla homosuhteessa. Maailma menee pahemmaksi moraaliltaan, näkeehän sen tyhmempikin, ja tämä muutos on ollut järkyttävä muutamassa vuodessa.

Jeesukseen uskovalla tulee tukalat paikat. Suvaitsevaisuuden nimissä menee kirkkokin, eikä se ole enää uskovaisten paikka uskoa oikein. Ehkä eroan kirkosta juuri sen vuoksi.

Oikeaa parannusta ei saarnata, hääviin Jeesuksen nimeä mainitaan. Ole rohkea ja siunausta valitsemallesi tielle! Ihmisillä on mielipiteen- ja sananvapaus Suomessa - sen takia ihmettelen mm. Ilta-Sanomista lukemani Kallion seurakunnan pastorin kommenttia, "että hän voisi pitää suusi kiinni" IS verkko Ihmettelen suuresti Kallion seurakunnan viranhaltijoiden suvaitsemattomuutta!

Mielipiteitä saa esittää, ja rohkeutta ja aikuisuutta on seisoa mielipiteidensä takana, vaikka yksin. Tämä keskustelu homoista ei ole sitä mitä se näyttäisi olevan. Se on mielestäni jonkinasteista ajojahtia niitä kristittyjä kohtaan, jotka uskovat Raamatun olevan Jumalan sana. Joka tapauksessa, Päivi, et ole yksin!

One of many Kaikilla - myös Päivi Räsäsellä - on oikeus omaan mielipiteeseen. Ihmettelen, miksi hän ei saisi olla sitä mieltä, mitä on. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa oman mielipiteensä ääneen, vaikkei se kaikkia miellyttäisikään. Ollaan arjessa kaikki yhtä rohkeita kuin Päivi. Raamattu ei ole lakikirja.

Mielestäni avioliitto pitäisi olla kaikille yhteinen tai ottaa kokonaan pois. En usko siihen Jumalaan, joka syrjisi tiettyjä ihmisiä. Olen tunnustava kristitty ja myös homojen oikeuksia ajava.

En pysty ymmärtämään miksi homoudesta tarvitsee edes keskustella, kun ei se ole keneltäkään pois tai haittaa kenenkän elämää.

Kahden ihmisen välinen rakkaus on rakkautta. Miten te kuvttelette Jumalan vastustavan kahden tasavertiasen ihmisen välistä rakkautta? Jos ei ole koskaan rakastunut tai ihastunut oman sukupuolensa edustajaan, niin homous voi tuntua ällöttävältä tai epäluonnolliselta. Mutta toivoisin että sinäkin Päivi pystyisit kuvittelemaan millaista olisi olla ennakkoluulojen ja vihan keskellä. Että jos mielestäsi Tervo käyttäytyy hyökkäävästi, niin mieti hetki, miksiköhän? Käytät helposti monikon ensimmäistä persoonaa,kun kerrot mielipiteitäsi.

Meidän ei tule tehdä niin. Meidän pitää olla selkeitä sanoissamme. Eikös se ole Jumalan luomaa tasavertaisesti syntyessään homoksi tai heteroksi. Siis ihminen ei mitenkään pysty vaikuttamaan siihen. No raamatun on kirjoittanut ihminen ja myös on pystynyt vaikuttamaan siihen mitä on kirjoitettu. Vihkimiset ja muut seremoniat on kehitellyt ihminen. Jos Jumala luo ihmisen homona, niin miten Teillä niin sanoituilla uskovaisilla on pokkaa syrjäyttää homot ja lesbot eri asioista.

Menette ehkä raamatun taakse, mutta senhän oli kirjoittanut ihminen. En eroa kirkosta, mutta en ihmettele, kun eroavat sankoin joukoin. En ole uskovainen enkä edes kuulu kirkkoon. Olet oikealla asialla, taistele vain Jumalan sanan puolesta.

Homojen esiinmarssi tulee nähtävästi vielä pahentamaan kokonaiskuvaa. On kuitenkin lohdullista ,että joku uskaltaa puhua julkisesti ja suoraan mitä mitä Raamattu sanoo asioista!! Suoraan sanottuna en ihmettele sitä, enkä myöskään joukkokatoa kirkosta. Olen joitakin asiayhteydestään erotettuja kommenttejanne nähnyt, mutta ne ovat olleet riittävän selviä kertomaan mikä kantanne on. Olette sanonut ettei raivo homoillasta ole teidän vikanne. Rohkenen olla eri mieltä ja olen valmis myös perustelemaan.

En aio jättää sitä Uuden Suomen selvityksen varaan, jonka mukaan nimenne on mainittu kirkosta eroamisen syissä. Te olette kansanedustaja, toisin sanoen tehtävänne on edustaa kansaa.

Kansanedustajan rooli tekee teistä päättäjän ja siten valtion edustajan. Ottaessanne milloin tahansa kantaa mihinkään edustatte rivikansalaiselle valtion äänitorvea - ja Suomessa kirkko on valtiollinen. Toisin sanoen edustatte päättäjänä kirkon mielipidettä kansalaisille, vaikka totuus olisikin byrokratian puitteissa toinen. Te kuitenkin olette päättämässä asioista meidän muiden puolesta.

Kansalaisen näkökulmasta kirkkoon kuuluminen on kirkon toiminnan ja näkemysten kannattamista. Mikäli kansalainen kokee voimakkaasti ettei kirkko enää edusta häntä, hän varmasti eroaa kirkosta. Se merkitsee kuitenkin rahansäästöä, minkä ei pitäisi nykyisessä taloudellisessa tilanteessa pitäisi olla teistä yllättävä näkökulma. Olette valtion kirkon mielipiteisiin päin puolueellinen, joten kansalaisen näköulmasta edustatte päättäjänä myös valtiollista kirkkoa. Koska vaikutusmahdollisuutenne ovat suuremmat kuin paikalla olleilla kirkon edustajilla, lausuntonne painaa kansan näkökulmasta vaakakupissa enemmän kuin heidän.

Teidän on ei kannata vedota yksilön sananvapauteenne, koska kukaan ei ole sitä teiltä viemässä. Yksilöllisyytenne vaikuttaa kuitenkin tapaanne tehdä kansanedustajan työtä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaiken sanomanne sanotte myös kansanedustajana. Mikäli kantanne ei kuitenkaan edusta kansaa, kuten nyt näyttää käyneen, ette kansanedustajana ole onnistunut tehtävässänne kansan edustajana.

Kansa on äänestänyt jaloillaan ja evännyt tukensa. Menitte kirjoituksessanne myös tunnustamaan Tervon argumentin todetessanne, että samat argumentit kuultiin jo vuotta sitten. On arveluttavaa, että nyky-yhteiskunnassa päättäjänä toimii henkilö, jonka arvot perustuvat vuotta sitten vallinneen yhteiskunnan tilaan. Rukoilen että saat armon jatkaa taistelua puolestamme.

Minulle kirkko on ollut vuosia ongelma jota olen hävennyt. Siunausta ja voimia Sinulle. Harvoin nykypäivänä tapaa ihmisiä, jotka aidosti uskaltavat tuoda julki arvomaailmansa ja mielipiteensä. Liian usein poliitikot ja myös muut ihmiset ulkoapäin tulevan arvomaailman painostuksesta uskaltavat enää seistä niiden arvojen takana, jotka ehkä syvimmillään kokevat tärkeiksi.

Muslimimaassa asuvana hämmästelen kuinka vanha uskonto ja sen perinteet ovat tiukasti ja näkyvästi kiinni ihmisten arkielämässä.

Kristityt eivät enää uskalla seistä omien arvojen ja opetusten takana. Se on todella harmittavaa. Mikä se peruste on? Pidetään kiinni Iankakiisen elämän Sanasta eikä lähdetä edes leikittelemään tulella joka sielumme muutoin polttaa. Sehän on jo tutkittu, että jos on mieltymystä samaan sukupuoleen ni sellainen ei ole tervettä.

Vaan sekin on sairaus ihan samalla tavalla kuin jollakin psyykkinen sairaus tai alkoholisti tms Olen onnellinen, että sanoit sen mitä pitikin. Taivaan Isän siunausta sinulle ja perheellesi. Kiitos että puolustat meille kaikille tärkeitä arvoja. Jopa homoille ja uskomattomille, ymmärsivät he sitä tai ei. Raamattu kuvaa sitä, että avioliitto on tarkoitettu miehen ja naisen väliseksi liitoksi Tervon kirjoitus, jossa hän näyttäisi sortuvan tuohon.

Voimia ja rohkeutta sinulle edelleen tärkeässä tehtävässäsi kansamme rappion keskellä! Kyllä olet oikeassa siinäkin,että vihanlietsonta raamatullisia kristittyjä kohtaan on maassamme hyvin pitkällä.

Ehkä piankin olemme suoranaisen vainon kohteena,niin kuin sinä olet jo tällä hetkellä. Antakoon Herramme sinulle edelleen rauhansa ja siunauksensa ja kaiken sen viisauden,mitä tarvitset tulevissa tehtävissäsi! On hyvä, että joku vielä seisoo Raamatun opetuksen takana. Synti on syntiä, vaikka mitä tekisi.

Totuuden toit rohkeasti esille! Ja tuo Kirja, se on todellakin vanha, mutta Sana yhä voimassa ja yhä meidän parhaaksemme! Minä erosin kirkosta jo pari vuotta sitten nimenomaan sen vuoksi, että se ei enää opeta, eikä tunnusta raamatun Sanaa kuten pitäisi. Maailman hyväksyntä on tullut tärkeämmäksi, eikä näinollen esim. Luettuani nyt vielä nuo Jaana-pastorin sanat IS: Eipä löytynyt rakkautta noista pastorin sanoista! Äänestyspäätös on tätä keskustelua myöten selvä. On uskomatonta, miten yhtä ihmistä syytetään tällä tavalla.

Kirkko on nyt päätösten edessä. Kenen kirkko se haluaa olla. Perinteisten konservatiivien vai homojen. Kumpaakin se ei voi mielyttää, se on mahdottomuus. Yhtähyvin kirkosta eroaminen voi johtua siitä, että konservatiivit eivät löydä kirkosta sitä mitä etsivät, eikä löydä homotkaan. Ei kirkko voi ajatella pelkkiä verorahoja. Kun verot kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa. Oikealla asialla olit homoillassa! Miten voidaan loukata ihmisoikeuksia sanomalla "homot ovat ok, mutta he eivät saa harjoittaa homouttaan".

Silloinhan kielletään heiltä yksi perusoikeus ja siksi se on loukkaus ihmisoikeutta vastaan. Edustiko Räsänen kristillisdemokraattista puoluetta lausuessan em. Kirkkoa hän ei edustanut. Eroa Kirkosta on näyttänyt, mitä koko kirkosta ajatellaan. Teitte meille "syntisille" hienoa työtä. Kaikki syntimme saamme Golgatan sovitustyön takia uskoa anteeksiannetuiksi! Jeesus elää ja voi tänäänkin antaa apunsa, lohtunsa ja toivonsa, jokaiselle joka Häntä huutaa avukseen!

Ammunta on kovaa, ja kuuluu tänne huoltoportaaseen asti. Tässä vähän ravintoa Kotimaa Ulosryntäys voi merkitä kirkolle taloudellisesti jotain - so what! Paasto on aina paikallaan kristitylle, miks'ei myös papille! Luulempa että kirkkomme tyhjät puheet ovat suurempi syy kirkosta eroamisiin, kuin kritityn Sananmukainen kannanotto. Kiitos Jumalalle että edes joku uskaltaa sanoa asiat niinkuin ne ovat, niin homosuhteessa kuin muutenkin.

Toivon elämääsi kaikkea sitä armoa ja voimaa mitä tehtävässäsi tarvitset, sinulla on esirukoilijoita, joista Jeesus on kaikkein uskollisin. Mielestäni on surullista, että sinun kannanottosi on nostettu kirkosta eroamisen syyksi.

Osa eronneista on varmasti myös niitä, jotka jättävät kirkon sen vuoksi että se enää yhä vähemmän toimii Raamatun pohjalta.

Hienoa, että meillä on rohkeasti kristillisiä arvoja ja Raamatun sanaa esille tuovia poliitikkoja. Ääneni menee jatkossakin kristillisdemokraateille. Voimia ja siunausta työhösi Päivi! Leena Huovinen hämmästelee Päivi Sinun kantojasi ja sanoo: Ilmeisesti hän Päivi ammentaa ne Raamatusta!? Kyllä meidän kansankirkolla on suuria ongelmia! On hyvä, että ne jotka eivät usko Raamatun sanomaan eroavat itse, mutta kylla tuollaiset Leena Huoviset pitäisi välittömasti erottaa!!

Miten voi kirkon papiksi päästä tuollainen henkilö, joka on taysin ulalla asioista! Kylla sairaaloihinkin pitäisi alkaa palkata 'itse-oppineita' puoskareta.

Ja lakimiehiksi lukutaidottomia työttömiä! Kohtahan Suomi pääsee irti valtionkirkosta. Paholainenko ne tänne maan päälle lähetti, mitä??! Eikös me kaikki kuitenki olla Korkeimman edessä tas-arvoisia, joten myös oikeutemme asioihin tulis olla tasa-arvoista. Täytyihän sen Herranki jotain sillä tarkoittaa, kun eri seksuaalisuutta edustavat ihmiset loi, vai?

Esiinnyit suoraselkäisesti ja fiksusti. On tärkeää, että raamatullista käsitystä tuodaan edelleen esille. Raamatussa on hyvin selkeä näkemys tähän asiaan, pysytään siinä.

Kristitty ei lähde mutu-tiedon ja -tieteen mukaan, vaan pitäytyy koeteltuihin, kestäviin arvoihin. Eikö jokaisella lapsella ole oikeus saada mahdollisimman hyvät eväät tulevaa elämää varten. Nyt jos 'homovanhemmat' jo alussa turmelevat esimerkillään lapsen tulevaisuuden ja kuitenkin ovat vastuusta vapaat. Samoin on abortti-lapsilla; äidit väittävät: Nykyajan uskonto on narsismi - itsekkyys! Kuka puolustaa heikompiosaisten asiaa ja varsinkin ihmisoikeuksia, jos emme me kristityt!

Monien homojen sanat kuuluivat: Minä, minulle, minun kautta, minun oikeus, On erinomaista, että kirkon sisällä piileskelevät fundemetalisti-konservatiivit tulevat rohkeasti ulos kaapeistaan ja osoittavat, että kirkko on kykenemätön vaalimaan Jeesus Nasaretilaisen opettamia eettisiä arvoja lähimmäisenrakkaus, suvaitsevaisuus, Vuorisaarnan opetukset jne.

Jeesus olisi taaatusti sallinut homojenkin tulla tykönsä. Onhan jopa epäilty, että opetuslapsistakin olisi ollut yksi homoseksuaali, nimittäin Johannes. Jari Tervoa ei suinkaan pidä asettaa syytteeseen kunnianloukkauksesta. Sen sijaan eräitä poliitikkoja ja kirkollisten virkojen haltijoita tulisi asettaa syytteeseen yllytyksestä sukupuolivähemmistöihin kuuluvien muodostamaa kansanryhmää vastaan. Kiitos Päivi Räsänen aiheuttamastasi lumivyörystä! Todella hienoa, että kirkko vääjämättä menettää merkitystään muuten demokraattisessa yhteiskunnassamme.

Nythän monet ihmiset kuuluvat kirkkoon, koska luulevat joutuvansa kadotukseen, jos eroavat, mikä on seurausta lapsuudessa suoritetusta uskonnollisesta aivopesusta. Kirkon paljastaessa todelliset kasvonsa, järki voittaa pelon, sillä on pelottavampaa kuulua ahdasmieliseen, ihmisarvoa polkevaan tai ainakin sen polkemisen sallivaan kirkkoon kuin joutua mahdollisesti kadotukseen.

Sinua kannustaa aktiivinen oma pikku kristillinen tukijoukkosi. Luulen, että Jari Tervo voi sanoa samaa, mitä sinä sanot; pääosa hänen saamistaan viesteistä on ollut kannustavia. Uskot naiivisti, että kirkosta eroamisen äkillinen kiihtyminen homoillan jälkeen ei johdu sinun sanomisistasi, sillä puolueestasi eroamisia ei ole tapahtunut!

Eipä tietenkään, sillä juuri sinun puolueesi kannattajathan sinua kannustavat. Mielestäni "aito uskovainen" ei tuomitse ketään poikkeuksena rikokset , vaan hyväksyy jokaisen sellaisenaan.

Suvaitsevaisuutta veljet ja sisaret. Vain sillä tehdään tästä maailmasta parempaa. Emme voi tietää, koska homous osuu henkilökohtaiselle reviirillemme. Onko meillä silloin sydäntä kääntää heille selkämme. Onko se oikean kristityn tapa elää tämän päivän yhteiskunnassa?

Et selittele tai vaihda mielipidettä, vaikka lunta tulee tupaan. Kristillisyytesi antaa uskoa muillekin! On oikein, että turhaan luterilaisessa kirkossa roikkuvat jäsenet eroavat. Ei pelkällä kirkollisverolla taivaaseen pääse! Jos ajatukset ovat ateistin, parempi, että kirkko keskittyy uskoviin ja Raamatun sanaan. Kirkosta eroavathan voisivatkin ohjata veroa vastaavan summan hyväntekeväisyyteen ja osoittaa oikeita arvojaan.

Avioliitto on luonnon mukaista perhettä varten, olkoot homot vaikka siunatussa yhteiselossa. Avioliitto sanan merkitys on jo varattu, eikä sitä tule pienen epänormaalin vähemistöjen himosta uudelleen määritellä. Homoseksuaalisten suhteiden harjoittamisen puolestapuhujat eivät näytä tuntevan historiaa, kun toitottavat lopullista "totuuttansa.

Moni meistä jakaa näkemyksesi. Voimia Sinulle nyt ja jatkossa! Voimaa ja siunausta työllenne! Kuinka nuo vuotta vanhat mielipiteet ja arvot voisivat mitenkään vastata nykymaailman käsityksiä? Joka tapauksessa haluaisin kommentoida joitakin Ylen Homoillassa esittämiäsi ajatuksia. Nostit mielipiteissäsi todella vahvasti esiin lapsen oikeuden isään ja äitiin.

Perustelit näkemystäsi kristillisestä näkökulmasta, mutta myös ainakin osaksi sillä, että lapsi tarvitsee sekä miehen että naisen mallin elämäänsä. Se, että lapsi elää sateenkaariperheessä kahden naisen huollettavana ei suinkaan tarkoita, etteikö lapsi saisi jatkuvasti myös miehen isän malleja ympäristöstään: Kun puhuit ohjelmassa homoperheiden "toimimattomuudesta", käytit kömpelösti esimerkkinä sitä, kuinka jotkut isänsä menettäneet sotalapset ovat vuosia myöhemmin kertoneet traumoistaan, joita isättömyys on heissä synnyttänyt.

Argumenttisi ei millään tavalla ole rinnastettavissa homoperheiden lapsiin, sillä eivätän he ole menettäneet ketään. Heillä on kaksi rakastavaa vanhempaa. Sotalapsilla toinen niistä rakastavista vanhemmista on kuollut.

En usko, että lapsi jotenkin automaationa kaipaisi miessukupuolta edustavaa ihmistä lähelleen. Sen sijaan on totta, että kun lapsi varttuu ja alkaa ajatella asioita laajemmin, hänessä saattaa herätä halu tutustua biologiseen isäänsä.

Sitä en siltikään usko, että ihmisestä kehittyisi millään tavalla vajavainen, jos hänen omasta ydinperheestään puuttuu isä.

Mielestäni rakkaus on aina oikein. Oli kyseessä sitten hetero- tai homorakkaus. Ja koska homous ei ole sairaus tai ketään muuta millään muullakaan tavalla vahingoittava asia, en näe mitään syytä, mikseivät homot voisi muodostaa lapsiperheitä.

Kirkon ei tule miellyttää kaikkia sallimalla kaiken, vaan kunnioittaa Raamatun sanaa johonka usko perustuu. Kuinka kirkko voisi selviytyä kunnialla murroksesta, jos se murentaa itse kokoajan arvopohjaansa? On menneet "puurot ja vellit sekaisin" joillakin, kun vertaavat Sinua ja Ahmadinejadia toisiinsa!

On uskonnon harjoittamisen vapaus. Ei tarvitse salailla vakaumuksensa perusteita Itse olen sanan-ja mielipiteenvapauteni vuoksi ollut putkassakin, Suuni yritettiin tukkia sellaisilla menettelyillä, joita oikeusvaltiossa voi vain ihmetellä.

Jos tahtoo kulkea suoraa tietä, elää vakaumuksensa tasolla - niin joutuu näkemään jopa vainoa. Pidetään siis kiinni vakaumuksesta, sanan-ja mielipiteen vapaudesta. Kiitos kun seisot julkisesti Raamatun kannalla. En usko, että " joukkopako" kirkosta olisi yksin homo- ja lesbosuhteita puolustavien pako. Meitä on monia, jotka rukoilevat viisautta ja voimia!

Olisi tietenkin hiukan uskottavampaa, jos nostaisit esille uudesta testamentista niitäkin kohtia, jotka rajoittavat heterouskovaisten toimintaa. Miksi puhut seurakunnan tilaisuuksissa? Luultavasti tätä kommenttia et julkaise. Taivaan Isän siunausta, hyvä kun pysyt totuudessa se palkitaan kerran!

Kun seuraa nykyaikaa,olis todella syytä lukea Raamattua. Tämä kirja kun on tehty helpottamaan elämää,eikä vaikeuttamaan. Eikö tuo ole nimenomaan sitä kaksinaismoralismia, ja populismia? Tuomitsit syrjinnän selkeästi, mutta ilmaisit myös selkeästi mitä homous Raamatun näkökulmasta on. Ei ole lainkaan ihmeellistä, että Kristinuskoa ymmärtämättömät eivät voi ymmärtää ja käsittää näkymystä.

Oli ilahduttavaa huomata, että keskustelussa mukana olleet kristityt olivat selkeästi Raamatun näkymystä edustavia, puolustavia. Uskon, että kirkossa on ja tulee olemaan juuri niin paljon jäseniä kuin se ansaitsee. Mikäli kirkko pitäytyy tiukasti alkuperäisissä opinkappaleissaan ja niiden kirjailellisissa tulkinnoissa, on väistämätöntä, että sen sanoma ei puhuttele kovinkaan monia ihmisiä.

Tulevaisuudessa kirkon jäsenten määrä tulee ilmeisesti laskemaan edelleen. En ole mikään raamatun asiantuntija, mutta olen saanut sen käsityksen, että Jeesuksen ja vaikkapa Paavalin sanomat poikkeavat perussävyltään toisistaan.

Lienee makuasia, kumpaa halutaan korostaa ja kumman auktoriteetin taakse on mielekästä mennä. Jos kirkko haluaa olla yhtenä yhteiskunnan jäsenten kokoavana voimana, koko kansaa puhuttelevana instituutiona, on sen aiheellista tarkastella oppejaan ja saada aikaan konsensus suhteessaan paitsi homoliittoihin, myös siihen, missä määrin raamattua voidaan käyttää yhteiskuntaa ja lainsäädäntöä koskevien kysymysten ratkaisussa.

En katsonut homoiltaa, mutta lukemieni kommentien jälkeen sanon sen, minkä aiemminkin olen havainnut. Olet kaikissa näkemissäni haastatteluissa ja puheissa ollut asiallinen, suora ja rehti!

On upeaa, että uskallat puolustaa terveitä Raamatun pohjalta nousevia arvoja! Sinun kaltaisiasi kaivataan lisää! Muuten yhteiskunta todella uppoaa - ties mihin! Olen varma, että Herramme siunaa työtäsi ja antaa sinulle voimaa säilyttää edelleen avoin, rehellinen ja asiallinen sävy puhuessasi tärkeistä asioista.

Kansan kannanotoista näkee, miten maailma on muuttumassa yhä pahempaan suuntaan. Hienoa, että sinunlaisia ihmisiä vielä löytyy, jotka uskaltavat sanoa ääneen totuuden Raamatusta! Ole vain luja ja rohkea kristitty! Tässä nimittäin on yksi kannustava viesti lisää sulle! Oli upeaa nähdä kuinka puolustit kristinuskoa.

Totesit että meillä kaikilla on syntisiä ajatuksia mutta uskovainen ihminen ei halua niitä toteuttaa. Toki synti tarttuu kaikkiin ihmisiin mutta niitä on lupa pyytää anteeksi. Jumalanpalveluksessa todetaan että ole minulle syntiselle armollinen, anna syntini anteeksi. Itsellänikin on joskus ollut kiinnostusta samaan sukupuoleen mutta en ole halunnut niitä toteuttaa koska tiedän että tämä on väärin. Rakkauselämä kuuluu vain miehen ja naisen väliseen suhteeseen.

Kaikki muut muodot ovat synnillisiä. Raamattu on kirjoitettu suojelemaan elämää. Taivaan Isän siunausta sinulle Päivi! Tervon ja muiden mielenrauhansa menettäneiden vihasta ei hyvää seuraa. Syyllisyyden tunne ei lain murentamisella vähene. Kiitos, että pidät tervettä tietoa tarjolla. Sen sijaan on väärin meitä kansalaisia kohtaan,että kirkosta eroamista on käsitelty mediassa niin yksipuolisesti. Luusisin,että osa eronneista olivat niitä, jotka kokivat turvattomuutta ja pettymystä kirkkoon,jossa papit eivät osaa Raamattua, eivätkä tiedä kirkon kantaa.

En kuitenkaan aio erota, mutta sen sijaan harkitsen liittymistä puolueeseenne. Tsemppiä vaaleihin, seurataan täältä palmun alta Uskon, että asemassasi - edustaessasi meitä kristittyjä - saat paljon vastustusta, mutta hyvä, että myös kiitosta. Toivottavasti et välitä noista kommenteista tyyliin "kiitämme, että ansioistasi kirkosta on eronnut näin ja näin monta ihmistä Hänelle tahtoisin sanoa; kirkon talous ei ole maailman tärkein asia, kirkolle tärkeintä tulisi olla se periaate, että pysytään Jumalan Sanassa.

Itse ajattelin vaihtaa ev. Olen pettynyt, että erään tekstin mukaan jo kolmasosa papeista on näitä maailmanmielisiä, jotka olisivat valmiita siirtymään sukupuolineutraaliin avioliittokäsitykseen ja vihkimään homot kirkoissa. Harmittaa, että tunnen myös tosiuskovia pappeja, joille haluaisin kyllä verojen kautta tukeni antaa. Mutta tärkeintä minulle on kuitenkin elävä seurakunta, jossa saan kuulla elävää Sanaa ja kokea uskovien yhteyttä. Uskon myös, että tällaisen tunteen vaaliminen ja sen muuttuminen teoiksi ja toteutukseksi on syntiä.

Minulla on ulkomaalainen ystävä, joka on suhteessa toisen naisen kanssa. Hiljattain he menivät naimisiin, sillä kyseisessä maassa se on mahdollista.

Tällaiseen juhlaan en katsonut voivani osallistua. Näkemykseni olen selvin sanoin ilmaissut. Olen käynyt heidän luonaan ja suhtautunut heihin molempiin ystävällisesti, niin kuin ihmisiin mielestäni tulee suhtautua. Heidän lapseensa keinohedelmöityksellä alkunsa saaneeseen olen suhtautaunut yhtä lämpimästi kuin muihinkin lapsiin, vaikka vakaumukseni ja kokemukseni mukaan lapsi tarvitsee myös isän ja nimettömän luovuttajan käyttäminen on väärin lasta kohtaan.

Nykyaikana normi on tietynlainen suvaitsevaisuus. Nämä suvaitsevaiset suvaitsevat kaikkia paitsi niitä, jotka eivät hyväksy kaikkea sitä, mitä suvaitsevaisten mielestä jokaisen tulee hyväksyä. Näitä he kutsuvat suvaitsemattomiksi, pähkähulluiksi ja vihanlietsojiksi yms. Kuulemani mukaan Heini Junkkaalan näytelmässä suvaitsevaisuus ulottuu kaikkiin osapuoliin. Ihmisarvoa kunnioittavan suhtautumisen ansaitsevan niin lesbot kuin funkutkin.

Ehkä Heini Junkkaala on todella suvaitsevainen ihminen. Ehkä hän on sitä siksi, että tuntee läheisesti joitain meistä kirkassilmäisistä pähkähulluista. Kirjoitin asiasta omaan blogiini ja olen todella ylpeä sinusta, joka uskallat olla maan suolana. Homokeskustelussa menee vellit ja jauhot sekaisin. Kunpa sinulla olisia aikaa keskustella kanssani. Onhan se outoa, jos esimerkiksi on keskusteluohjelma jossa osanottajina on mies, nainen ja homo.

Eihän se ole oikea yksi kolmesta jakauma yhteikunnassa. Ja jos joku nyt tuon keskustelun pohjalta eroaa kirkosta, en usko että heidän jäsynyys on perustunut kristillisiin arvoihin. Itse erosin aikoinani valtion kirkosta, vaikka tunsin edelleen olevani kristitty.

Kirkko ei vaan ollut mun juttu. Vaikka en ole kirkon jäsen, se ei tarkoita, että hyväksyisin homoparit. Ne eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita. Silmäni ja korvani avautuivat ansiostasi.

Miksi muuten kukaan ei avaa sitä, mitä siunaus tarkoittaa. Ei kai se ole vain inhimillisen hyväksynnän pyytämistä? Siinähän pyydetään saada 'olla polvillaan' Luojansa edessä juuri siinä asiassa, jossa siunausta tarvitsee. Ts pyydetään ajan rajan ylittävää näkökulmaa tähän ajalliseen elämään. Vähiten sitä ei tarvita juuri avioliitossa. Ei kai se estä muita kumppanuuksia ja sitoumuksia keksimään omaa liitto-nimikettä. Heillä lienee omat elämäntehtävänsä, johon tahtovat sitoutua. En ole kd-äänestäjä, mutta olen ihaillut sinua ennenkin ja nyt ihailen vielä enemmän.

Joskus tuntuu, että enemmistöllä ei ole enää sananvapautta eikä uskonnonvapautta. Voimia ja viisautta sinulle pysyä totuudessa. Sinulla on suuri tehtävä Suomessa. Kun on tunteet Oikeasti älyllinen ihminen toimii myös eettisesti yhteisen hyvän nimissä.

Kiitos Päivi sovinnollisesta otteesta keskustelussa. Wanna-to-be lesbon surusilmäinen äiti. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa.

Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä. Nähdään samalla kuinka paljon on tuota kannustavaa ja kuinka paljon "kirpeää" palautetta. Veikkaan, että olet saanut tähän blogiisi vähän enemmän kommentteja..! Mitä väliä jos kirkosta erotaan, sellaiset eivät kuulu kirkkoon, jotka eivät ole sen takana, mihin Kirkon pitäisi situotua.

Joskus mietin eroamista siksi, että kirkossa puhutaan Sanan vastaisesti.. Kiitos siis, että sinä olet valmis avaamaan kristinuskoa noinkin rohkeasti! Kirkosta eroajat eivät tunne Jeesusta vapahtajanaan, miksi silloin edes kuulua kirkkoon? Rukoilemme, että he tulevat todella tuntemaan Hänet, se on ainut muuttumisen mahdollisuus. Evankeliumi on ydinsanomamme, rakenteet eivät pelasta ketään.

Siunausta ja rohkeutta seistä edelleen Raamatun sanan perustalla monenmoisissa tilanteissa, joita tulet kohtaamaan. Ajat kovenevat, mutta juuri pimeän keskellä valo loistaa kirkkaammin. Siunausta ja Herramme veren suojaa sinulle ja myös perheellesi. Jos näin, olet tekopyhä. Perustat mielipiteesi ja totuutesi Raamattuun, kuten Tervo kirjoittaa ja näin torjut mahdollisuuden homoseksuaaleille tuntea itsensä tervetulleeksi kirkkoon täysvaltaisesti.

Eikö se ole myös vihan levittämistä ja leimaamista? Älä kerää säälipisteitä väittämällä, että homoseksuaalit ovat lähellä sydäntäsi. Juuri sinunlaisiasi uskollisia palvelijoita Jumala käyttää sanansa julistamiseen.

Ole rohkea ja uskollinen. Hän pitää sinusta huolen ja ohjaa askeleesi. Et ole harhaan kulkeva, kun seuraat uskollisesti Vapahtajaasi. Eikö kuitenkin arvojen tulisi ohjata vain ihmisen omia tekemisiä eikä rajoittaa muiden? Itse syvästi etiikkaa ja moraalia pohtivana ihmisenä kyseenalaistaisin voimakkaasti omat arvoni jos ne pyrkisivät estämään muita ihmisiä toteuttamasta omaa rakkautaan ja seksuaalisuuttaan.

Kiitos kun olet rohkea! Kirkon olisi syytä uudistua nopeammin. Näispappeuttakin sai odottaa turhan kauan. Suomeen saadaan aidompi uskonvapaus, kun valtio lopettaa erityissiteensä kirkkoon. Rukoilemme, että luterilainen kirkko pysyy Raamatun sanan takana edelleenkin ja edistää Jeesukseen uskomista edelleenkin. Jeesus olisi nykyäänkin homoseksuaalien ystävä ja niin mekin, mutta Hänen läsnäolossaan on muuttava voima: Millä perusteella juuri homo-vastaisuus täytyy jättää nykypäivään, eikä esim.

Tähän kysymykseen en ole saanut vielä keneltäkään tyydyttävää vastausta. Koska siitähän tietysti on kysymys, jos henkilön luontainen seksuaalinen taipumus tuomitaan synniksi. Vai pitäisikö kritiikiltä tukkia suu, jotta uskovaiset saisivat vapaasti jatkaa mm. Ja sitten valittaa perään, että eihän meitä vuotta sittenkään ymmärretty. Tätäkään en käsitä, ensin itse leimataan perusteettomasti, nyt siis homoseksuaaleja, ja sitten ihmetellään sitä, että joku ei purematta nielekään moista käytöstä.

Tätä lisää ja mahdollisimman kuuluvasti! The more uncivilized the man, the surer he is that he knows precisely what is right and what is wrong. All human progress, even in morals, has been the work of men who have doubted the current moral values, not of men who have whooped them up and tried to enforce them. The truly civilized man is always skeptical and tolerant, in this field as in all others. His culture is based on "I am not too sure. Sepä on erikoista, että täysin sekulaarissa yhteiskunnassa, kuten Suomi, pääsee räväköistä kommenteistaan kuulu kirjailija Iltalehden kanteen kritisoimalla kristittyjen osan taantumuksellista käsitystä homoseksuaalisuuden suhteen.

Aikoinaan oma aivan maallinen isänikin tuohtui kovasti, kun ilmoitin aikomukseni erota kirkosta. Se on myös kumma, että lähes kaikki kuuluvat kirkkoon, mutta juuri kukaan ei usko kirkon oppeihin. Kirkkoon kastaminen on itsestäänselvyys, jota useimmat eivät uskalla kyseenalaistaa, koska poikkeavuus on radikaali valinta. Asian pitäisi olla päinvastoin: Kristittyjen vainoamista ei ole se, että todetaan vanhoillisten kannat vanhoillisiksi, eli kovasydämisiksi ja vihamielisiksi osalle ihmiskuntaa.

En itse voisi kuvitella tuomitsevani toisten seksuaalista suuntautumista, joka ei ole kenenkään oma valinta. Kirkko tekee epäilemättä myös hyvää. Silti jokainen eroilmoitus on mielestäni iloinen asia luvun liberaalimman yhteiskunnan kannalta, ja toivon, että taantuvan luterilaisen kirkon avustukselliset tehtävät hoidetaan mieluummin valtionverosta kun kirkollisverosta.

Olet oikealla asialla ja osaat myös kiihkoilematta ja silti suoraselkäisesti puolustaa raamatusta nousevia arvoja ja Kristinuskoa.

Siunausta vielä kerran "Ole luja ja rohkea, Herra on sinun kanssasi ja auttaa sinua. Siihen saat luottaa, muistan rukouksin. Tuo Tervon reaktio on aivan luonnollista toimintaa ei kristityltä ihmiseltä, joka ei tunne Jumalan Sanan totuutta ja sen pyhiä arvoja. Poimintoja härmän liikenne oy taloustiedot jos et sä soita regina a kassa uppsagd personliga skäl hämeen kansallispuvun paita älypuhelimen tietoturva ilmainen ironia tragiczna słownik terminów literackich.

Poimintoja Sosiaali- ja kriisipäivystys bmx temppupyörä hinta tavintie 4 jyväskylä rovaniemen kaupungin terveyskeskuspäivystys autosalon genf öffnungszeiten pressetage couturière robe de mariée paris skottland väder juli.

Poimintoja rune bergström konstnär synonimy słowa spodziewać się historia drugiej wojny światowej fakt hannele rämö eduskuntaan silmänpohjan rappeuma ajokortti tilisiirto eri pankkien välillä sultanım kapında çevirme ne olur sözleri. Poimintoja Päivähoito lydia koidula ema süda kellon osto sveitsistä havregryn axa näringsvärde oulun rautatieasema lähtevät junat wormser zeitung traueranzeigen grünewald.

Poimintoja aputoiminimen poistaminen kaupparekisteristä antihistamiini ilman reseptiä näyttöön perustuva käytäntö weserstraße neukölln kneipen. Poimintoja lukion äidinkielen lehtorin palkka patuljasti zec životni vijek yangın helikopteri youtube iskelmä festivaali jyväskylä naan leipä sikke ohje brasilian entinen pääkaupunki yazım kuralları test pdf kpss. Poimintoja fordson dexta räjäytyskuva vittujen kevät ja kyrpien työterveyshuolto terveystalo turku kaustisen jäsenkorjaus matti liedes anne boleyn kızı izle touhutalo seinäjoki aukioloajat.

Poimintoja greuther fürth eintracht braunschweig stream portugalissa asuvan suomesta saaman eläkkeen verotus meneekö yleisestä asumistuesta veroa. Poimintoja mahmoody betty z miłości do dziecka hospital moisés broggi barcelona ketun metsästys pillillä taivaan sininen väri johtuu hauiksen treenaus käsipainoilla.

Poimintoja Ilmoittaudu Aikuisopiston kursseille lasten pelit netissä keittiömestarin koulutus restonomi cudownych rodziców mam akordy. Poimintoja linkosuo lounas näsilinnankatu taidamme elää kuplassa atlantin ylitys moottoriveneellä balbus stanisław lektury obowiązkowe döring glas berlin yle sää kustavi. Poimintoja velázquez las meninas bügelperlen weihnachten anleitung saharastaub münchen stachowicza kraków mops kawasaki zzr hız testi.

Poimintoja malnutrition universal screening tool español mustafa nın mektubu françoise sagan film diane kurys jules laforgue poète symboliste yrityksen perustamisen pääoma talviunta nukkuvat nisäkkäät.

Poimintoja tähtiportti elokuva orion keräilykampanja palkinnot oeparol olej z wiesiołka w ciąży lievä akne lääke minkä kokoiset sauvat lapselle lampião de gás inezita. Poimintoja gartenmöbel aus teakholz pflege erämaan viimeinen lyrics english kandiller ne zaman ortaya çıktı aslögsvägen 4 danderyd räpellys ja testaus. Poimintoja Aurinkokiven koulu yrittämisen hyvät ja huonot puolet syö helsinki ravintolat munkkien paistaminen ilman reikäkauhaa tyhjien pullojen säilytys steuergerät autonomes fahren.

Poimintoja halil ibrahimin anlamı nedir miniln the box é confiavel spatial awareness på svenska stephen hawking in konuşması iltalehti plus näköislehti hotel silverine lake resort balatonfüred ungarn.

Poimintoja cafe strömsborg örebro timoshenko résistance des matériaux pdf josé alfredo jimenez hahnenkamm webcam höfen mitäpä jos tabs mikä on aineeton hyödyke.

Poimintoja putken sisäpuolinen sorvaus josepa futsal ykkönen jäihin putoaminen sukset jalassa significado de soñar con muchas ropas pizzan lämmittäminen uunissa liberté de religion et laicité kostium kąpielowy ciążowy. Poimintoja bernt johansson tandläkare gösta sundqvist pituus kamyoncu arka yazıları gülen isminin anlamı nedir ylemmän korkeakoulututkinnon laajuus luutnantin sydän kukka bomann retro kühlschrank ajovalon säätö ei toimi rinteen päiväkoti kokemuksia synapsia käpylän kuntoutuskeskus cahiers du cinéma münze österreich aktiengesellschaft.

Poimintoja sergei kostityn wikipédia hydrauliöljy veneen ohjaukseen cucho peñaloza gianmarco lisääntyneet pahanhajuiset ilmavaivat kipu nivusessa synnytyksen jälkeen.

Herkkupiste kauhajoki tinder johanna striptiis. Coleggirls hot erotic panokuvia lihavista naisista lähikuvia kullista video teinihuorat heinolan teinihuorat nussii ilmaiset pornovideot tytölle kunnon ilmaiset erotiikkavideot hierontaa videoita ilmaisia hää youtude alston mies ja koira välinen runkkaus video toimistossa salapano ilmaiset eroottiset tarinat pillukuvia karvaisia suomalaisia. Pullea teini tyttö hieroo tyttoa iso pylly vikoja. Hienoa kun puolustit uskoasi ja raamatun sanaa. Yutub mummin kanssa nainti videoita onanoida kullia. Te kuitenkin olette päättämässä asioista meidän muiden puolesta. Jumalan sana ei muutu.

Homoseksuaaliseen ilmainen numerohaku netissä mies etsii seksiseuraa

Gay galahotels helsinki saada kalua